sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Treenihaaste 6


Tähän ensi viikon haasteeseen tarvitset hyppynarun, mutta jos et millään onnistu saamaan sellaista käsiisi (tai vastaavaa pätkää narua tms.) voit toki tehdä haasteen ilmankin. Silloin kannattaa kuitenkin kuvitella pyörittävänsä narua, jotta käsillekin tulee vähän tekemistä :) Tavoitteena on tehdä mahdollisimman nopeasti läpi:

500 x-hyppyä hyppynarulla


Yksi hyppy on kun jalat osuvat leveässä asennossa maahan. Tämä siksi, että toistoja on helppo laskea: sanan alkutavulla "YK-" jalat osuvat keskellä yhdessä maahan ja "-SI" jalat osuvat leveässä asennossa maahan. KAK-SI ja KOL-ME mennessä jalat ovat osuneet siis yhteensä kuusi kertaa maahan, eli olet tehnyt kolme hyppyä.

X-hyppely hyppynarulla on tietysti haastavampaa kuin ilman hyppynarua. Jos et ole aiemmin hypellyt tähän tyyliin, laita kengät jalkaan (narun napsahtaminen varpaisiin tuntuu...) ja ota haaste harjoittelun kannalta. Älä turhaudu, vaan tee rauhassa ja opettele liikettä. Hyppynarulla hyppelyssä edistyy todella nopeasti kun vain harjoittelee. Itse koen x-hypyt raskaampina ja haastavampina kuin polvennostojuoksun hyppynarulla, sillä vaikka tahti on selvästi hitaampi, liike vaatii enemmän keskittymistä (miten leveälle voit hypätä jalat että ne silti mahtuvat narun sisälle) ja jalkojen lihasten työskentelyä. Jalat yksinkertaisesti menevät nopeammin hapoille.

Pidä kyynärpäät koko ajan lähes vartalossa kiinni - kädet liikkuvat oikeastaan vain kyynärpäästä alaspäin. Keskitä narua pyörittävä voima enemmän ranteeseen kuin laajaan käden liikkeeseen. Laskeudu kevyesti päkiöille ja pidä polvi samassa linjassa varpaiden kanssa, varpaat osoittavat hieman ulospäin. Kun alat hallita liikettä, yritä upota hypyissä yhä alemmas kyykkyyn ja pysyttele siellä saadaksesi parhaan harjoitusvaikutuksen.




Kun neljä vuotta sitten kokeilin tätä haastetta, olin täysin noviisi hyppelyssä. En tiedä miten olen voinut saada haasteeseen kulumaan yli 25 minuuttia! :D Teinköhän vahingossa tuplamäärän hyppyjä? Tämä haaste on mahdollista tehdä esim. 11 minuuttiin - pääsetkö alle 10 min? ;) Päivittelen oman tulokseni tähän kunhan ehdin tehdä haasteen.

Olemme aloittaneet nyt perusliikkeillä, jotta vasta-alkajatkin ovat päässeet helpommin mukaan haasteisiin. Jatkossa alamme tehdä hieman monimutkaisempia liikesarjoja, joissa yhdistetään vaikkapa kahta eri liikettä. Olen hieman epävarma ehdinkö tällä superkiireisellä viikolla kuvaamaan ensi viikkojen haasteita - jos en niin valitsen vielä helpompia liikkeitä jotka pystyy selittämään tai löytämään myös netistä. Loistavaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa kaikille :)

Edit 5.6.2015: Tein tämän haasteen eilen voimatreenin jälkeen ja uudeksi ajaksi tuli 12:33. X-hyppy on kyllä sellainen liike, että varsinkin jos ei ole kunnon speed rope, niin saa kompuroida halpaan hyppynaruunsa! No aika parani kuitenkin 15 minuutilla, joten ei voi valittaa :D Ensi kerralla sitten tavoite (alle) kymmeneen minuuttiin.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Hetkiä kuvina

Sitä tahdonvoimaa ei voi mitata, mitä vaaditaan kun kaksi nälkäistä päätyvät Hesburgeriin ja ottavatkin salaatit.


Nyt on ollut aikamoinen vilinä ja vilske viime aikoina työrintamalla. Projektimme kaikki yhteistyökumppanit tulevat mm. Kreikasta, Saksasta, Tšekistä, Iso-Britanniasta, Espanjasta ja ... öö... keynoten pitäjä on Itävallasta. Unohdinkohan jonkun? Workshoppia pidetään to-la ja käydään läpi tähän mennessä kertyneitä tuloksia. Maanantaina on tarjolla sitten yleisöseminaaria, joka kuulemma on jo ylibuukattu ja yritetään lähettää toisiin saleihin videoyhteydellä. Lisäksi stressaa parin viikon päässä odottava matka Englantiin, sillä minut kutsuttiin pitämään luento Oxfordiin johonkin opetusalan seminaariin. Ja ehdin alkaa tekemään sitä 45 min esitystä vasta ensi viikon loppupuolella. Huh. Mitenkähän niillä ihmisillä pysyy pää selvänä, ketkä ei intensiivitreenaa ;)  Siinä tuskanhiessä on kyllä jotain puhdistavaa!

Tässä muutama kuva viime ajoilta, että tulee sisältöä tähänkin tekstiin:



Nyt ymmärrän bonsai-puiden kanssa touhuavia. Leikkelin meidän etupihan puskan viikonloppuna uuteen kuntoon ja se oli hyvin terapeuttista!


Weekend & homemade burgers


Ainoa oikea tilanne ottaa duck face


Kovaa on treenattu koko ajan. Kyllä, se on hikeä tippumassa nenästä.



Bad hair day = braid day

Se hetki, kun kesken laittautumisen alat ihailla (olematonta) hauistasi :'D Kerrankin selvisin tekemään aamutreenit!


Palataan sunnuntaina uuden treenihaasteen merkeissä!




sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Treenihaaste 5


Joko me ollaan vitosessa! Vau, kuukausi jo suoritettu haasteita. Viime viikolla oli helpompi haaste joten nyt painetaan taas lujempaa. Tulevalla viikolla kyytiä saa takapuoli:

500 sivuaskelkyykkyhyppyä


Vaihtaen puolta koko ajan, mahdollisimman nopeasti läpi. Pidä polvi ja varpaat samassa linjassa ja uppoa syvälle pitäen toista jalkaa täysin suoristettuna. Selkä suorana ja hyvä ryhti, vastakkainen käsi hipaisee aina maata tukijalan vieressä. Katso että polvi pysyttelee varpaiden tuntumassa eikä työnny liikaa eteenpäin. Väsyessä on tärkeää seurata selän asentoa ja varoa nojaamasta toisella kädellä omaan reiteen!




Suoriuduin tästä haasteesta neljä vuotta sitten ajassa 16:25 ja eilen ajassa 12:34. Ja on muuten kipeä takalisto! :D


perjantai 22. toukokuuta 2015

Manly man 200 reps


Olen aina sanonut, että nämä treenit sopivat ihan yhtä hyvin miehille kuin naisille. Me ei treenata vain peppua, vaan tasaisesti koko kroppaa ja ylävartalo saa takuulla kyytiä. Talven jälkeen voi tehdä sitä paitsi mieli saada lihaserottuvuutta enemmän esiin, jolloin HIIT-treenit jälkipolttoineen ovat loistavia keinoja kiristellä.

Joillekin kaksilahkeisille yksilöille voi kuitenkin olla henkisesti vaikeaa esimerkiksi ottaa hyppynaru käteen tai tehdä luistelijan askelkyykkyjä. Don't ask me why. Niinpä yksi hyvä keino saada pojat innostumaan superintensiivisestä treenistä maksimisykkeen tienoilla on ison sandbagin heittely. Oma sandbagini on vain ~13 kiloa, mutta Panun sandbag on noin 28 kiloa.

Tuossa yksi ilta olin jo tehnyt oman treenini kun Panu alkoi treenaamaan, ja olin lakkaamassa kynsiäni sohvalla (onpas feminiinistä). Siitä sohvalta syntyi sitten huutelemalla improvisoitu setti, joka veti kyllä herrasta ihan kaikki mehut irti. Tangolla tai käsipainoilla voi mahdollisesti soveltaa liikkeitä, mutta silloin kannattaa valita isohkot painot, sillä sandbagin kanssa tasapainoilu luo omaa ekstraefforttia.

Manly man 200 reps


Kerran läpi mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman pienillä tauoilla:

1. 25 x clean & press sandbagilla (press nyrkeillä)
2. 25 x sandbagin nostoa maasta olalle (vaihda olkapäätä vuorotellen)
3. 25 x dippi
4. 25 x punnerrus jalat kohotettuina (esim. tuolilla)
5. 25 x perus vatsalihas pitäen kevyempää sandbagia (13 kg) rintakehällä (tms paino)
6. 25 x kyykky sandbagilla (niskan takana jos liian iso paino etukyykkyyn)
7. 25 x maastaveto sandbagilla
8. 25 x soutu sandbagilla

Hapottavimmista liikkeistä helpompia kohti. Treenin nimestä huolimatta kaikki naiset saavat toki myös testata voimiaan jos siltä tuntuu! Panulla taisi mennä 28 kg sandbaginsa kanssa n. 16 minuuttia tähän settiin.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Treenihaaste 4


Ensi viikon haasteeseen tarvitset painon. Kahvakuula tai sandbag ovat parhaita tähän, mutta liike onnistuu myös esimerkiksi käsipainolla. Lupasin kevyemmän haasteen ja niinpä tehdäänkin:

100 heilautusta kahvakuulalla


Mahdollisimman nopeasti läpi. Tein viimeksi tämän haasteen vuoden 2011 alussa 14 kg painavalla sandbagilla ajassa 4:41. Eilen suoritin haasteen erään helpomman treenin päätteeksi 10 kg kahvakuulalla ajassa 2:42. "Rangaistuksena" kevyemmästä ja kompaktimmasta painosta tein ajan kirjaamisen jälkeen heti perään vielä 100 heilautusta, jolloin loppuajaksi tuli 200 heilautusta ajassa 5:36.




Kuuntele kehoasi ja anna sen päättää teetkö 100 vai 200 toistoa tässä haasteessa. Haaste otti minulla eniten puristusotteeseen ja kyynärvarren lihaksiin, joten ei auta kuin päivittää painavampaan kahvakuulaan jotta saa jatkossa tuntumaa takapuoleenkin. 10 kg on itselleni hyvä pystypunnerruksiin ym. käsitreeniin, mutta nykyään aivan liian kevyt heilautuksiin.

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

lauantai 16. toukokuuta 2015

Nobody said it was easy

Vihdoin vihreää nurmikkoa, jeee!

Ajattelin näyttää teille, että ei tämä treenaaminen ole minullekaan mitään lasten leikkiä - varsinkaan kun on treenannut neljä päivää putkeen ilman lepopäiviä. Panu lupautui kuvaamaan kun suoritan kokonaisen HIIT-treenin läpi viidentenä treenipäivänä, jotta takuulla näette niitä hetkiä kun minulla on voimat loppu ja yritän painaa eteenpäin. Kyseessä on 50 s työtä 10 s lepoa x 15 kierrosta HIIT, mutta arvelin ettei kukaan jaksa kuunnella ähinääni viittätoista minuuttia, joten nopeutin osia videosta niin että aika tiivistyi noin puoleen. Mitään ei ole kuitenkaan leikattu pois, joten sinänsä näette kokonaisuuden. Yritin pysäytellä videota niihin hetkiin, kun tekisi vain mieli ottaa huilitauko! Mind over matter, right? (Pahoittelen sotkua talossa, meillä on kylppäriremontti meneillään.)

Sinänsä tein typerästi että yritin tehdä normaaleja matelijapunnerruksia tämän voimattoman vasemman ojentajan kanssa - olisi pitänyt suosiolla vaan pitää yhtä polvea maassa. Luupää mikä luupää, onneksi ei käynyt vahinkoa tällä kertaa.





Toivottavasti tästä on iloa seuraavan kerran kun itse ähisette treenissä, kuvitelkaa minut sanomassa "Ei taukoja!" niin tulee sellainen intensiivisyys että johan erittyy kasvuhormonia ;)

Kolme viidestä liikkeestä onnistui ilman lisätaukoja työintervallin keskellä, mutta ymmärrettävästi punnerruksissa tuli ekstralepoa ja lisäksi polvennostojuoksussa hyppynarun kanssa oli pieni tauko kahdella kierroksella. Se syke oli vaan liikaa! Huh. Huomasin lopussa polvennostojuoksussa, että polvia ei vain saanut niin ylös kuin ekalla kierroksella, mutta tärkeintä on jatkaa tahtia sillä liikesuorituksella mihin pystyy. Helpomman liikesuorituksen jatkaminen on aina parempi vaihtoehto kuin lepäämään pysähtyminen.

Sandbagin paino oli noin 13 kiloa.






torstai 14. toukokuuta 2015

Sweat, baby, sweat

Game face - after workout face


Mulla on ollut tässä pari pitkää työpäivää, niin että lähtö on ollut klo 08 aamulla ja kotiin olen palannut klo 20. Siinä ei auta kuin heittää leipäpala suuhun ja tehdä treenit ennen kuin pääsee väsymyssammakoita suusta :P Niinpä mua piristi suunnattomasti yhtenä iltana kun ystävä oli tehnyt ilmaisen näytetreenin ja pisti minulle kuvaa hikisestä punaisesta naamastaan. Sitten kun hän oli vielä suostutellut miehensä tekemään saman treenin ("Sehän on vaan 15 min!") ja pisti minulle videopätkää jälkimainingeista niin kylläpä tuli hyvät naurut! Aijai. Mielestäni mikään ei ole kauniimpaa kuin hikinen punainen naama! Kieltämättä tuosta ilmaistreenistä tuli aika kovan sykkeen setti jos sen tekee täysillä, kannattaa ehdottomasti jäähdytellä kävellen tai jopa hölkkäillen treenin jälkeen.

Postailkaahan Instagramiin omia hikikuvianne tagilla #round3sweat niin pääsen ihailemaan niitä lisää! Jos vinkkaatte minulle kuvastanne sähköpostilla (tai saa niitä sähköpostiinkin laittaa): round3blog (at) gmail.com niin pistän teille paluupostina ohjeet yhteen uuteen ilmaiseen high intensity treeniin! Se oli muuten hauska setti, tein sen itse toissapäivänä.




Treenihaaste 3 ei tuntunut superpahalta tehdessä ja aikaakin meni alle 9 min, mutta jalat ja takapuoli olivatkin monta päivää kipeinä sen jälkeen. Tehkäähän haaste tämän viikon aikana jos ette ole vielä ehtineet. Suunnittelin alunperin seuraavaan haasteeseen sivuaskelkyykkyjä, mutta nyt täytyy kyllä välissä tehdä jotain joka ei laita jalkoja ihan niin hapoille ;) Vuorossa siis helpompi treenihaaste, jossa menee vain muutama minuutti.

Liikkuvuusharjoittelukin kannattaa pitää mielessä, varsinkin jos ei jatkuvasti näitä HIIT-kotitreenejä tee. Eve on laittanut muutamia liikkeitä Nettitreenin blogipostaukseensa, joita kannattaa kokeilla. Lonkan avaus taitaa olla ainoa liike, jota ei ole HIIT-kotitreeneissä tai voimajoogissa näkynyt. Liikkuvuus ja funktionaalinen voima ovat itselleni tärkeitä, joten pidän niitä harjoittavia liikkeitä mukana treeneissä. Alla liikkuvuusharjoituksia matkivia treeniliikkeitä, jotka lisäävät samalla voimaa:
  • Jalan heilautus sivulle = Heiluri jaloilla puolelta toiselle, siten että ylävartalo on pike pressin ja lankun "välimuodossa". Toinen vaihtoehto esim. luistelijan askelkyykystä sivupotkuun.
  • Jalan heilautus eteen = Askelkyykky taakse tai askelkyykkyhyppy, sitten jalan heilautus eteen.
  • "Mustekala" = Vatsallaan aika lähellä sellaisenaan yhdessä treenissä, myös siellä ohjeistettu suorittamaan hitaasti. Tätä ei tosin usein treeneissä ole kun vauhti tahtoo olla nopea! Selällään tämä liike on usein voimajoogien lopussa venytyksenä.
  • Notkistus = Dive bomber. Ylöspäin katsova koira. Käärmemäiset nousut yhdellä kädellä vatsaltaan.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Treenihaaste 3

Mitkäs siellä jalkojen välissä roikkuu... vai oisko sormet ;D

Lupasin seuraavan haasteen alavartalolle ja sitä saa mitä tilaa. Ne jotka ovat tehneet HIIT-treenejä voivat arvata, mikä on suosikkiliikkeeni alakropalle. Ei kyykky, vaan... askelkyykkyhyppy! Verrattuna kyykkyyn pidän siitä, että askelkyykkyhypyissä syke nousee enemmän (sydän- ja verenkiertoelimistö <3), liike vaatii enemmän tasapainoa, ja voiman lisäksi se treenaa lihaksia funktionaalisemmin arjen haasteisiin + muihin urheilulajeihin. Kyykkyyn verrattuna pienet lantion stabilointilihakset aktivoituvat pienissä ja keskimmäisissä pakaralihaksissa askelkyykkyhypyssä. Stabilointi aktivoi myös keskivartalon lihakset, kuten sisäiset ja ulkoiset vinot vatsalihakset sekä nelikulmaisen lannelihaksen alaselässä.

Kyykky, maastavetoliikkeet, askelkyykkyvariaatiot ja pistoolikyykky ovat mielestäni kultainen nelikko alakropalle missä tahansa treeniohjelmassa. Välillä teen askelkyykkyhyppyjä myös 2 x 6 kg käsipainojen kanssa. Mielestäni on hienoa, että monet salilla treenaavat miehetkin ovat ymmärtäneet, ettei askelkyykky todellakaan ole nynnyliike! HIIT/kotireeneissä teemme usein erilaisia variaatioita askelkyykyistä ja -hypyistä, kuten sivuaskelkyykkyä.

Jos tämä treeni ei polttele kuin habanero niin lupaan syödä hattuni. Varoituksen sana - jos et ole aiemmin tehnyt liikettä, jalat tulevat kipeiksi. No pain, no gain ja niin poispäin.


300 askelkyykkyhyppyä

 
Mahdollisimman nopeasti läpi. Aina kun jalat koskettavat maata se on yksi toisto, ja puolihan vaihtuu luonnollisesti koko ajan. Hae n. 90 asteen kulmaa jalkoihin (takajalassa hieman enemmän). Etujalan polvi pysyttelee varpaiden takana tai niiden tuntumassa, mutta voi myös mennä hieman yli riippuen siitä mikä on omalle kehollesi mukava asento. Esim. itselläni takajalka suoristuu jonkin verran. Katso, että jalkojen välissä on tarpeeksi tilaa (ei liian kapea asento) ja että ylävartalo on ryhdikkäänä. Hartiat alhaalla, selkä melko suorassa tai pienessä etukenossa, mutta silti suorana.




Puoli vuotta HIIT-treeniä takana suoriuduin tästä ajassa 14:39. Olen 100% varma että pystyn parantamaan tuota aika paljonkin, sillä askelkyykkyhyppy on yksi niistä liikkeistä joissa teen nykyään paljon parempia tuloksia kuin alussa. Ajattelin testata tätä huomenaamuna äitienpäivän kunniaksi ja päivittelen sitten tulokseni tähän. Kesää kohti on hyvä tehdä toisena lepopäivänäkin tällainen haaste, niin tulee aineenvaihduntaan boostia ja vähän jälkipolttoa. Tämä pätee erityisesti kun treenataan alavartaloa, sillä takapuolen lihakset ovat ihmiskehon suurimpia (gluteus maximus). Laittakaa hyvä musa soimaan ja yrittäkää laittaa lihasten polte mielen taka-alalle ;)

Edit: Ja uusi aika oli 8:47! Eikä tehnyt edes tiukkaa. Jäi puristamisen varaa kun huomasin että ekat 50 askelkyykkyhyppyä meni 46 sekunnissa, joten ei ollut huolta ettei tulos paranisi. Tosiaan ekat 50 menivät ilman mitään taukoja ja sen jälkeen mentiin 10 tai 20 sarjoissa, välissä pikkuhuilit. On se uskomatonta miten paljon voima ja kunto on muuttunut tässä ajassa. Muistan minkälainen tuska jaloissa oli silloin joskus, ja nyt ei oikeastaan edes poltellut pahasti. Olisi pitänyt tehdä 30-40 sarjoja ihan vaan masokismin vuoksi ;) Siinäpä välietappeja jos kilpailu kiinnostaa:
50    0:46
100  2:20
150  3:59
200  5:40
250  7:22
300  8:47

perjantai 8. toukokuuta 2015

Mistä nautin

Kevät Keski-Suomessa

Ihmiset ovat kyselleet minulta olenko ajatellut siirtyväni kokonaan HIIT "guruksi" jossain vaiheessa. Töissäkin monet ovat kommentoineet, että no sinullahan on jo väitöskirja kohta valmiina että mitäs sitten. Kun en tiedä?

Alussa vastaus oli selvä, haluan olla psykologi niin että mielellään voisin tehdä tutkimusta ja hieman asiakastyötä samaan aikaan. Kaunis todellisuus on se, että yliopiston työsuhteet ovat todella epävarmoja "pätkätöitä" eikä palkkakaan tietysti päätä huimaa. Eipä sitä kukaan tutkijaksi alakaan rahan takia. Pidän kuitenkin kovasti uuden löytämisestä, kytkösten tekemisestä, matkustamisesta, esiintymisestä ja toki englannin kielen käyttämisestä, joten tutkijan ura on hyvin houkutteleva.

Tämä rakkaasta harrastuksesta alkanut high intensity maailma on vähitellen imaissut minua yhä enemmän sisäänsä. Ovi on auki ja kurkistan sinne miettien, mitä tehdä. Olen alkanut miettiä ärsyttäviä life coach juttuja, kuten että pitäisi tehdä lista kaikesta mistä pitää ja mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Blaa blaa suunnitelmat ja päämäärät johtavat blaa blaa menestykseen ja blaa. BLAA. Tässäpä muuten life coach aiheeseen liittyen, jos kaipaatte keskusteluapua niin suosittelen menemään joko psykologille tai psykoterapeutille joka on psykologi = psykoterapian erikoispsykologille (psykoterapeutit voivat olla esim. sairaanhoitajia):


Se nyt vaan on henk. koht. mielipide, sillä psykologit ovat opiskelleet ihmismieltä jo 5 vuotta ennen psykoterapiaopintoja. Enkä sano, ettei olisi olemassa todella hyviä muun alan psykoterapeutteja, sillä kyllä niitä huonoja psykologejakin löytyy.

No. Tässä se lista sitten on. Haluan:
- Käyttää psykologin tietämystäni hyödyksi jollain tapaa
- Tuoda psykologista tietoa suuremman yleisön tietoisuuteen, puhua enemmän "kansan kielellä"
- Tuoda high intensity treenaamista esille ja olla mukana liikuntamaailmassa (ja treenata kuten ennen).
- Olla mukana tutkimusmaailmassa, tutkijayhteisöissä, matkustella, esiintyä
- Olla jollain tapaa kosketuksissa asiakastyöhön - joko sitä tutkien tai itse tehden
- Olla edes jossain kosketuksissa työyhteisöön, sillä en usko että viihtyisin pelkästään yksityisyrittäjänä

Kauneus on pienissä asioissa!

Sitten on sellaisia yleisiä asioita, joita haluaisin lisätä elämässäni, kuten taiteellisuus. Erityisesti luova kirjoittaminen ja musikaalisuus. Olen mielestäni ihan ok laulaja (tai ainakin minulla on ok ääni jos ollaan tarkkoja, laulutunteja ei ole yhtään otettu...) ja ala- ja yläasteella minut passitettiin aina laulamaan erilaisiin juhliin ja esiintymään musikaaleihin. Tätä musiikkipuolta minussa ei muuten moni nykyinen ystäväkään välttämättä tiedä.

Olisi hienoa päästä laulamaan jonkun tekemää biisiä ja miettimään biiseihin lyriikoita, sillä olen aiemmin kirjoittanut paljon runoja ja novelleja. Voitin jopa kerran yhden runokisan, heh! Harmi kyllä en tiedä ihmisiä joiden kanssa pääsisi proggistelemaan, rauhallisempi EDM ym. poptyylinen musa kiinnostaisi. Alla pieni pätkä meikäläisen ääntä kun testailin kylppärin kaikua, puhelimella nauhoitettu ;)




Haluaisin jossain vaiheessa kirjoittaa kirjan. Joko ammatillisen tai fiktiivisen. Ehkä molemmat. Fiktiivinen vaatisi niin paljon panostusta, että pelkään sen jäävän eläketapahtumaksi...

Piirtämisessäkin olin kohtuuhyvä, mutta siinä loistavaksi tuleminen vaatisi niin paljon harjoittelua että se ei taida sopia minun luonteelleni. Niinpä haluan keskittyä laajemmin visuaalisuuteen, kaikessa mitä teen. Kuten olette ehkä huomanneet, asettelu, värit ja symmetria ovat minulle tärkeitä, enkä tykkää kirjoittaa postauksiakaan ilman yhtään kuvaa. Muoti on myös minulle hyvin rakas, ja pidän asukokonaisuuksien suunnittelusta.


Sitten on miljoona muuta asiaa mistä pidän, mihin nyt ei kannata mennä ehkä tarkemmin. Kuten matkustaminen. Metsässä samoilu koiran kanssa. Panun kanssa hassuttelu (ja ne on muuten todella omituisia spontaanilauluja ja -tansseja). Ystävien kanssa ajan viettäminen. Leffat, tv-sarjat ja tietokonepelit. Voimajooga... Näitä kaikkia tuleekin onneksi tehtyä, vaikka haluaisin vielä joskus vaeltaa pidemmänkin matkan Neo mukana joko Lapissa tai Irlannissa tms.

No niin... Life coachaus jatkukoon toiste! Viikonloppuna uppaan Treenihaasteen 3 ensi viikkoa varten, joten jos et ole vielä saanut aikaiseksi niin vielä on pari päivää aikaa tehdä burpeita!


sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Treenihaaste 2


Treenihaaste nro 2 on täällä, ja se on tarkoitus suorittaa ensi viikon aikana. Nämä haasteet ovat loistavia väläyksiä siitä, minkälaisia liikkeitä HIIT kotitreeneistä löytyy. Jos olette treenanneet kotitreenejä, olette varmaan arvanneet että haasteeksi tulee jossain vaiheessa koko kehon lemppariliikkeemme... burpee!

7 minuuttia burpeeta


Laita Countdown 7 minuutin päähän, ja yritä tehdä niin monta puhdasta burpeeta kuin ennätät seitsemässä minuutissa. Aloittelijat voivat tehdä punnerrukset polviltaan (suosittelen tällöin taiteltua huopaa tms. polvien alle rakkojen varalta) ja/tai tehdä esim. kolmena eri päivänä 3 min, 2 min ja 2 min burpeehaasteet. Yritä koko ajan pitää tekniikka kunnossa, ja edistyneemmätkin voivat laskea kesken haasteen polvet maahan jos voimat alkavat loppua. Vaikka vartalo yritetään pitää suorassa linjassa, niin punnerruksessa on aina parempi, että takapuoli on hieman liian ylhäällä kuin että selkä menee notkolle. Minulla oli vaikeuksia demonstroida liikettä vasemman ojentajan voimapuutoksen takia, mutta onneksi viime kesältä oli puhtaampaa suoritusta tallella ohjeistukseen. Laskeutukaa kynttilähypystä aina pehmeästi päkiöille!





Noin puoli vuotta intensiivitreeniä takana sain tehtyä vuonna 2011 tässä haasteessa 49 burpeeta. Taas kutkuttelisi kovasti testata edistyminen, mutta ei tällä ojentajalla vielä pariin kuukauteen :(  Kolmas haaste tulee olemaan ainoastaan alakropalle! Jättäkäähän taas fiiliksiä ja toistoja kommenttikenttään.


lauantai 2. toukokuuta 2015

Prolapseja ja sormuksia


Hanasaaressa

Mulla on ollut aikamoinen viikko. Maanantaina ja tiistaina olin koulutusseminaareissa Espoossa ja Turussa, Dr. Daniel Siegel puheli aiheesta "MIND-BRAIN INTEGRATION IN RELATIONSHIPS: How integration shapes the brain and our relationships – and vice versa" sekä "THE POWER OF PRESENCE: Psychotherapy, play and transformation". Hyvin mielenkiintoista settiä ja kvanttifysiikkaakin käsiteltiin. Teemat olisi voinut ehkä mahduttaa yhteenkin päivään, mutta nyt jäi ainakin asioita mieleen kun niitä toistettiin. Oli kiva kuulla psykiatrin puhuvan siitä, miten mieltä ei voi tiivistää pelkästään aivotoimintaan. Mieli on energiaa ja tiedon virtaamista; itsejärjestäytyvä, kehollinen prosessi joka ohjaa energiaa. Asiakkaat tulevat terapiaan joko kahden ääripiirteen vuoksi: jäykkyyden tai kaaoksen, ja tavoitteena on saavuttaa eräänlainen oskillaatio näiden välillä, eli harmonia. Terve mieli edistää integraatiota, ja mieli on meissä sekä meidän välillämme. Meille periytyy niitä muutoksia, mitä vanhemmissamme ja isovanhemmissamme tapahtui kokemusten seurauksena, sillä esim. traumat voivat muuttaa geenien aktivaatiota.

Tältä näyttää kaularangan diskusprolapsi C6/C7 välissä (musta massa, mikä suuntautuu selkäytimeen päin).

Ennen Turun junaan hyppäämistä ehdin käydä magneettikuvauksessa Cityterveydessä Helsingissä. Olette ehkä seuranneet ongelmiani olkapään/lavan/ojentajan/kyynärpään kipujen kanssa, ja internetin ihmeellistä maailmaa tutkimalla (kaikki järkevä tieto on valitettavasti englanniksi) tulin itse johtopäätökseen, että minulla on diskusprolapsi C6/C7 nikamien välissä, joka painaa C7 hermoa aiheuttaen oireet. Valitettavasti lääkäri ja fysioterapeutti eivät olleet aluksi samaa mieltä. Onneksi kaverini+kollegani kehoitti minua luottamaan omaan arviooni ja vaatimaan magneettikuvausta, sillä lääkäri oli sitä mieltä että magneettiin mentäisiin vasta hermoratatutkimuksen ja fysiatrin vastaanoton jälkeen. Niinpä suostuttelin lääkärin tekemään lähetteen ja kävin ensin magneettikuvauksessa: sieltähän se prolapsi löytyi täsmälleen sieltä, missä arvelinkin sen olevan. Prolapsi oli itse asiassa kaksiosainen, mutta painoi vain vasemmalta puolelta C7 hermojuuren aukkoa.

Hermoratatukimuksessa laitetaan mm. piikkejä lihaksiin, aika epämiellyttävää...

Hermoratatutkimuksessa vahvistui C7 vaurio, mutta onneksi se oli jo lähtenyt korjaantumaan. Fysiatri totesi lihasvoiman testauksen jälkeen, että mulla on todella paljon voimaa ja vasen ojentaja on ainoa mistä voima on lähtenyt. Olin jo itsekin testannut sen, että yli puolet voimasta on kadonnut kyseisestä lihaksesta. Valitettavasti menee vielä pari kuukautta, että voimat tulevat takaisin. Leikkaukseen ei tarvitse onneksi mennä, sillä prolapsi näyttää siltä, että se paranee itsestään - kuten 80-90% kaularangan prolapseista. Syytä näiden synnylle ei usein edes tiedetä, kuten ei minunkaan tapauksessani.

Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Turku

Fysiatri ja fysioterapeutti olivat suunnilleen kaikesta eri mieltä: fysiatrin mukaan en saisi tehdä hyppyjä, fysioterapeutin mukaan niissä ei ole ongelmaa... Fysiatrin mukaan pitäisi jumpata niskalihaksia vahvemmiksi, fysioterapeutin mukaan siitä ei ole hyötyä. Molemmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että liikuntaa saa ja on suositeltavaa jatkaa. Niinpä tein itselleni 30-45 min kuntoutusohjelman, jolla yritän normitreenien lisäksi saada rankaa parempaan asentoon aina lantiosta kaularankaan asti. Samalla yritän pienellä 1,5 kg painolla treenata vasenta ojentajaa. Bilateraalisia ojentajaliikkeitä täytyy yrittää vältellä, sillä luultavaa on että kompensoin voimapuutosta oikealla yläkropalla. Lisäksi yritän mobilisoida niskaa makuuasennossa, tehdä ns. kaksoisleukaharjoituksia ja ylläpitää hyvää ryhtiä. Jos jollakulla lukijalla on samanlaista niskapulmaa ja haluaa tuon suunnittelemani kuntoutusohjelman, niin pistäkää sähköpostia round3blog ( a ) gmail.com . Sinne voi muutenkin aina heittää kysymyksiä ja kommentteja jos ei uskalla kommenttikenttään kirjoitella.

Off to the seminar

Noh sitten vappuun... Lähdettiin porukalla juhlimaan vappuaaton iltaa ystävien uuteen asuntoon.

Mekkotestausta ennen lähtöä... tämä oranssi lähti mukaan

Tapasimme avomieheni Panun kanssa tasan viisi vuotta sitten vappuna, ja nostettuamme maljan ystäviemme uudelle asunnolle Panu alkoikin pitää minulle rakkaudentäyteistä puhetta... Yhtäkkiä tajusin, että taustalla kuuluu Cheryl Colen biisi Parachute - se biisi, jota pyysin soittamaan kun ensimmäisen kerran tapasimme. Itse kosinnasta en muista kuin pätkiä, sillä itku tuli jo tässä vaiheessa ja taustalla huomasin että kaikki muutkin tytöt pillittävät hervottomasti ja miehillä on tippa linssissä. Lopputulos = kyllä! <3


Mikä viikko! Tästä on hyvä jatkaa ja yritän huomenna postailla ensi viikon Treenihaasteen 2 kehiin :)