maanantai 4. tammikuuta 2016

Miten maksimoida parantuminen ja kehitys hermovaurion jälkeen



















Sähköpostiini tuli kysymys liittyen hermovauriosta (kaularangan välilevyn pullistuma) johtuvaan lihaksen heikkouteen: voiko lihaksen kehitystä jotenkin vauhdittaa prolapsin parantumisen jälkeen? Totesin että joku muukin saattaa tätä miettiä, joten päätin lisätä vastaukseni myös tänne blogin puolelle.

Ensinnäkin: valitettavasti en ole löytänyt mitään superkeinoa kehityksen nopeuttamiseen ja itsellänikin on selvä puoliero ojentajissa vielä 10 kk jälkeenkin. Puoliero on kuitenkin kaventunut huomattavasti siitä kun prolapsi todettiin! Hermovauriot ovat tunnetusti hitaita paranemaan (jos paranevat täysin ollenkaan, jotkut ovat sitäkin mieltä).

Kyseltyäni mielipiteitä eri ammattilaisilta voin vain tarjota seuraavat vinkit:
1. Avainasemassa on hermoyhteyden korjaaminen ja vahvistaminen: on turha treenata ojentajaa liian isoilla painoilla, sillä päätyy vain kompensoimaan liikettä toisilla lihaksilla ja hermo kuormittuu liikaa. Hermoyhteyden korjaamisessa parasta on tehdä pienillä painoilla paljon toistoja, taukoa välissä. Fysiatri ja fysioterapeutti olivat eri mieltä siitä miten vaarallista liikettä on tehdä väsymykseen (failure) asti: fysiatrin mielestä se tekee hallaa hermolle, fysioterapeutin mielestä sellaista vaaraa ei ole mutta päätyy kompensoimaan muilla lihaksilla = ei treenihyötyä.
2. Kompensoinnin vuoksi kannattaa ehkä suosia unilateraaleja liikkeitä voimatreenissä. Eli treenaa oikea ja vasen puoli erikseen ja treenaa enemmän sitä ongelmapuolta (pienemmillä painoilla enemmän toistoja). Itse teen paljon kehonpainotreeniä ja se tuottaa vähän ongelmaa kun on tottunut tekemään punnerruksia, leuanvetoja ja dippejä. En ole raaskinut luopua noista, mutta treenien lopuksi yritän muistaa tehdä aina oman setin vasemmalle ongelmaojentajalle (vain 3 kg painolla, paljon toistoa eri kulmista ja asennoista). Sinänsä molempien puolien treenaamisesta samaan aikaan esim. kuminauhalla voi olla myös hyötyä, sillä terveempi puoli antaa "mallia" hermotukseen vahingoittuneelle puolelle. Näin voi olla helpompi aktivoida vaurion saanutta hermotusta.
3. Hermoa voi kokeilla varovasti venyttää, muutama pumppaava toisto kerrallaan. Tämä on vain hemmetin vaikeaa ellei ole joku fysioterapeutti itse, sillä käden kulma ja asento pitäisi saada juuri kohdilleen. C7 hermon tapauksessa tämä tapahtuu suoristamalla käsi sivulle ja kääntämällä sormia kohti selkärankaa, sitten pumppaamalla kättä taakse sivusuunnassa (vähän niin kuin huono rintalihaksen venytys käsi suorana). Youtube saattaa auttaa, tässä ainakin sinne päin heilumista: https://www.youtube.com/watch?v=R_WXkxY1WlE
4. Jotta ongelmat eivät uusi ja kaularangan välilevyt pysyvät hyvässä kuosissa, tulisi ylläpitää hyvää asentoa koko ajan, kaikessa mitä tekee. Itse saan näyttöpäätetyötä tekevänä helposti oireita edelleen, mutta ne ovat pysyneet kurissa tekemällä laatimaani harjoitusohjelmaa ( http://roundi3.blogspot.fi/2015/09/harjoitusohjelma-niskavaivojen.html ) aina kun oireita alkaa taas tuntua.
Summa summarum, on siis ihan luonnollista että se vaurion kärsinyt puoli väsyy nopeammin ja on heikompi. Hermovaurioissa vaaditaan kärsivällisyyttä, sillä aika on se ratkaiseva tekijä kun nuo yllä mainitsemani treeniasiat ja hyvä asento on kunnossa.

Tsemppiä kaikille hermovaurion kanssa painiville!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti