lauantai 13. joulukuuta 2014

Treeni #59: Happy birthday!


To me ;) Eilen oli synttärit.

Välineet: käsipainot, hyppynaru, kahvakuula

2 kierrosta


Laita valmiiksi 1 min countdownit hyppynaruosuuksille ja ota kokonaisaika ylös.

Oma aika: 18:06.

Kulunut viikko osoittautui niin kiireiseksi, että en ole kertaakaan ehtinyt treenata viikon 2 tasapainoliikettä. Yksinvaltiaan oikeudella päätän että treenaamme vielä ensi viikon ajan sitä! Olen muuten alkanut arvioida treenien rankkuutta sekä sitä mihin lihasryhmiin mikäkin treeni ottaa eniten. Haluan first hand knowledgen ja seuraavan päivän lihaskiputilan, joten arvioiden lisääminen tapahtuu vasta ensi vuoden puolella ja vain uusiin treeneihin.

Enjoy your weekend!

2 kommenttia:

  1. Nyt täytyy avautua tästä reenistä. Tässä on minulle kyseessä ns. epämieluinen treeni. Mikä sen tekee? No: 1. Ihan liikaa välineitä. Kolme on niin monta, että osa ajasta menee välineiden välillä tsompailuun. Kahvakuulaosan tilalla olisi voinut mielestäni olla joku vatsaliike, jossa olisi käytetty vaikka noita painoja. Kaksi eri välinettä vielä menee. Mut parhaita reenejä on ne, joissa on 0-1 välinettä käytössä. Niitä voi tehdä paikkariippumattomasti vaikka matkoilla. Ja toinen asia 2: Motoristisesti niin haastava treeni, että on vaikea muistaa kaikkia käänteitä. Kyykky jäi 5. liikkeestä aina välillä välistä ja sitten tein seuravalla kaksi putkeen. Siis toki motoriikkaa on hyvä kehittää, mutta mikään aloittelijan treeni tämä ei ole. Toki jos on salilla tehnyt näitä juttuja paljon niin kai ne sieltä sit tulee, mutta mulle jäi kyllä enemmänkin sellainen mieli et en tee tätä reeniä toiste. Valitettavasti näin. Jos laittaa motoristisesti monimutkaisia juttuja, joissa sekä käsien että jalkojen pitää tehdä eri asioita niin ei kolmea settiä samaan reeniin kiitos. Muistamattomuus nimittäin häiritsee treenaajaa. Muuten ihan kiva perustreeni, mun aika lopulta 17:49, eli itse liikkeisiin ei mitenkään ylettömästi mene aikaa, mut uskon, et tää olis voinut olla tehokkaampi, jos ei olis koko ajan tarvinnut vaihtaa välinettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks se oo just parasta kun saa hengähdystauon ottaessa välineitä käteen ;) Ei vaan, ymmärrän kyllä kun itsekin välillä unohdan jonkun osan liikkeestä ellen ole katsonut treeniä juuri ennen suoritusta. Mitä enemmän treenaa niin toki oppii "perusliikkeet" joihin on sitten helpompi yhdistää lisää liikkeitä, eli aloittelijoiden kannattaa tosiaan aloittaa yksinkertaisemmista treeneistä. Sitten kun näitä on tehnyt vuosikausia niin kapasiteetti riittää paremmin välineiden ja intervallien vaihteluun sekä pidempiin liikesarjoihin.

      Poista