perjantai 18. syyskuuta 2015

Miten (mahdollisesti) lyhentää flunssan kestoa



Mulla on nyt muutamana päivänä tuntunut kurkku hieman kipeältä aamuisin (eilen illallakin) mikä viittaisi siihen että flunssa voi olla tulossa. Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, yleensä jatkan treenaamista aika normaalisti kunnes nenä alkaa vuotaa. Sanotaanko, että noin 50% tapauksista flunssa jää tuolle parin päivän kurkkukivun asteelle tällä tyylillä, eikä nuhaa ikinä tule. Toki tähän voi vaikuttaa, että jonkunlainen immuniteetti on jo ollut pohjalla noissa tapauksissa.

Säännöllisesti keskiteholla suoritettu liikunta aiheuttaa tutkimusten mukaan sen, että jos flunssa tulee, sen kesto on puolet lyhyempi kuin niillä jotka eivät urheile säännollisesti. Tietenkään en valitse mitään yli puolen tunnin tappotreenejä, vaan normaaleja 12-20 min treenejä. Lisäksi jos olo alkaa tuntua jotenkin tukalalta löysään tahtia, mutta niin ei useinkaan ole tarvinnut tehdä kuin vasta siinä vaiheessa jos treenailee nenäoireisenä. Itse pidän siis kriittisenä rajana treenin intensiteetissä sitä hetkeä kun räkää alkaa erittyä.



Yhtenä nyrkkisääntönä voidaan pitää myös niskasääntöä - on suhteellisen turvallista urheilla jos oireet ovat niskan yläpuolella (kurkku ja nenä), mutta urheilla ei saa jos on kuumetta tai oireita keuhkoissa/rinnassa. Aloita 50% intensiteetillä ja jos olo paranee 5-10 minuutissa (kuten yleensä tapahtuu) voit jatkaa 80-90% teholla. Itse olen vain huomannut, että nuhaisena intensiteettiä pitää kyllä pudottaa jonnekin 70-80% tuntumaan ainakin kovemman sykkeen treeneissä, mutta pelkässä kurkkukivussa voi mennä hyvin tuolla 80-90%. Kuten aina, kannattaa kuunnella omaa kehoaan ja ehdottomasti vähentää reilusti tehoja/lopettaa treeni jos rintakehän alueella tuntuu painavalta tai hengittäminen on vaikeampaa!! Kannattaa myös muistaa juoda hyvin, etteivät hengitystiet kuivu liikaa.

Perusflunssaa ei valitettavasti voi parantaa millään aineella. Lähes kaikki tutkimukset siitä, mikä ehkäisee flunssaa tai vähentää sen kestoa, ovat ristiriitaisia tai todisteet ovat vähäisiä. Placebo-vaikutus on suuri: koska flunssa kestää yleensä korkeintaan viikon, niin kun otat mitä ainetta tahansa pari päivää, tunnet luultavasti että oireesi helpottavat. Helppo sanoa, että "Minulla auttaa aina punahattutipat". Joopa joo. Punahatun ei ole todistettu tehoavan flunssaan. Ne tutkimukset ovat olleet pieniä ja huonosti kontrolloituja, eikä isoimmissa laadukkaimmissa tutkimuksissa ole todistettu positiivisia vaikutuksia. Sama koskee lähes kaikkia luontaistuotteita - valkosipulista on sentään jotain pientä näyttöä että se voisi ehkäistä flunssan tarttumista, mutta ei niinkään auta flunssan ollessa päällä. Tutkimukset jatkuvat esim. inkiväärin ja seljanmarjan suhteen.

Jättäisin itse syömättä, sillä nautittava raakana...

Ristiriitaisista ja huonosti kontrolloiduista tutkimuksista huolimatta näyttäisi olevan pari ainetta, jotka eivät kyllä mitenkään estä flunssan tulemista, mutta voivat lyhentää flunssaoireiden kestoa. Nämä ovat sinkki ja C-vitamiini. Niiden popsiminen kannattaa aloittaa heti oireiden ilmestyttyä saadakseen parhaat vaikutukset. (Eikä missään nimessä kannata käyttää sinkkiä nenäsuihkeena, jos niitä edes myydään enää? Hajuaisti voi lähteä pysyvästi.) Meta-analyysin mukaan suurin sinkin teho on osoitettu sinkkiasetaattitableteilla, 80–92 milligramman päiväannoksilla: keskimäärin niillä saa pätkäistyä flunssan kestosta 42%. Sinkkiglukonaattitableteilla lyhennys on 20%. Valitettavasti Suomesta ei saa ostettua tuota asetaattia, mutta tuotteen tilaaminen taitaa onnistua esim. iHerbin kautta - en ole kylläkään itse kokeillut.

Tätä sinkkiä syötän jatkuvasti koiralle, ja popsin itse jos flunssan oireita alkaa ilmestyä.

C-vitamiinin osalta näyttö on pienempää, mutta vaikuttaa että annosta kasvattamalla hyödytkin kasvavat. Yhdysvalloissa tehdyssä kokeessa osa koehenkilöistä otti yhdeksän kuukauden ajan kolmen gramman päiväannoksia ja heidän flunssansa lyhenivät kahdeksan prosenttia. Toiset koehenkilöt nauttivat flunssan alettua vielä toiset kolme grammaa eli yhteensä kuusi grammaa, mikä leikkasi heidän potemistaan 17 prosenttia. Ei se nyt kamala etu ole jos kuuden päivän flunssa lyhenee viiteen, mutta kaikkihan on eteenpäin... Kovaa urheilevilla C-vitamiinin jatkuva nauttiminen voi myös ennaltaehkäistä flunssaa jossain määrin, mutta ei niillä henkilöillä jotka eivät urheile.

Probiooteistakaan ei varmaan haittaa ole, erityisesti lapsilla ne voivat toimia paremmin koska suolistobakteeristo on vielä kehittymässä. Antihistamiinista voi myös olla aikuisille apua oireisiin, mutta itse en sitä nauttisi sivuvaikutusten (väsymys) vuoksi.

Kannattaa muistaa, että näiden kaikkien apujen osalta monet tutkijat vaatisivat parempia ja laajempia tutkimuksia vaikutuksista. Minä kuitenkin pitäydyn sinkissä ja C-vitamiinissa - jälkimmäisen nautin monivitamiinina poretabletin muodossa, koska kuplajuomat <3 ;)

Ai niin - päätin itse jatkaa vielä peppuhaasteiden tekemistä! Kiinnostaako teitä jatkaa? Jättäkäähän kommenttia tähän alle jos haluatte uuden pepputreeniviikon uusine haasteineen!

Mukavaa ja vähäflunssaista viikonloppua!

Ei läikkynyt juomaa, vaan ihan hikeä pukkasi kun tein normaalin treenin perään peppuhaasteen 6!


2 kommenttia:

  1. Olipa osuva. Juuri näin mullakin tällä viikolla - tuleeko flunssa vaiko eikö tule. Jätin jo yhdet treenit väliinkin siinä pelossa että mitä jos kumminkin sitten olen viikon putkeen kipeenä, en voi nyt ottaa tuollaista riskiä. Ens viikolla eri juttu. Sinkki+C-vitamiini kuuluu perusvalikoimaan, samoin monivitamiini. Duactia ja nenäsumutetta käytän välillä avaamaan nenää kun ei kulje hengitys. Mut varmaan se villasukat + jalat lämpiminä on ihan hyvä asia - vaihdoin viime viikolla ballerinat saappaisiin, joita saakin nyt sit taas käyttää seuraavat 7kk... Oikeasti - jos yli puolet vuodesta käyttää saappaita niin onhan täysin oikeutettua hankkia ainakin kolme paria uusia syksyisin...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu olevan tosi paljon flunssaa liikkeellä! Saappaat ovat aivan ihania ja on täysin oikeutettua hankkia niitä syksyisin... Itsekin haluaisin ostella vähän syyskenkiä, ehkä nilkkureita :)

      Poista