lauantai 26. syyskuuta 2015

Metsälenkkejä ja sisustamista


Käytin koiraa tuossa viikko, pari sitten hierojalla ja taas tuli todettua että sillä on hyvin jumissa takapää. Hieronnassa sitä saatiin kyllä mukavasti vastaamaan käsittelyyn, mutta läksyksi saatiin pehmeällä epätasaisella alustalla kuljeskelua, jotta lapojen välistä ja selästä lihakset alkavat hytkyä niin kuin pitääkin. Tämän tehtävän ja ihanien syksyn värien innoittamana olenkin nyt kävellyt Neon kanssa paljon metsäpolkuja, niin että se on saanut olla irti.


Suomen metsissä sielu lepää! Ja nimenomaan niin, ettei siellä kuunnella mitään musaa vaan lintujen ja luonnon ääniä. Sellaisia polkuja vaan ei aina ole runsaasti, missä voisi mennä rauhassa itsekseen ja tosiaan pitää koiraa irti, mutta onneksi joitain mukavia paikkoja on kuitenkin löytynyt. Olenkin nyt viimeiset kymmenen päivää yrittänyt muistaa laittaa SportsTrackerin päälle lenkille lähtiessä, jotta tulisi vähän arviota siitä minkä verran kevyttä liikuntaa tulee tehtyä HIIT-treenien päälle. Lyhyemmille 10-15 min lenkeille ei välttämättä ole muistanut laittaa appia käyntiin, mutta nauhoitusten mukaan kävelyä on tullut kymmenessä päivässä kuitenkin n. 6-7 tuntia ja matkaa n. 21-24 km. Kyllä se koiran omistaminen vaan kannattaa ;) Eipä tuota itsekseen tulisi lähdettyä.


Kannattaakin muistaa pitää myös lepopäivät jollain tavalla aktiivisina, jotta aineenvaihdunta pysyy hyvin käynnissä ja siten verenkierto tuo lihasten palautumiseen + rakentamiseen tarvittavia aineksia tehokkaasti. Ylipäätään on hyvä tehdä jotain matalan sykkeen pidempikestoista toimintaa superintensiivisten lyhyiden treenien vastapainoksi. Kävely riittää siihen ihan hyvin, ja marjastus, siivous ym. askareet toimivat myös kivasti.

Uunilohen seurana myskikurpitsaa (ja sen paahdettuja siemeniä salaatissa). Ei tarvitse edes kastiketta!

Huomasin, että kilpailu vesipelastuksessa jollain tapaa stressasi, kun viikonloput menivät reissatessa eikä varmaan ehtinyt rentoutumaan tarpeeksi (ja varmaan se itse kisaaminenkin stressasi). Silloin tuli syötyä harvemmin ja kaloripitoisempaa ruokaa, ja iltaisin meni aika usein jotain herkkuja. Vähän meinasi tuskanhikeä pukata kun päätin pitkästä aikaa kiivetä puntarille, että mitähän sieltä paljastuu... No onneksi paino huiteli aika lailla samoissa lukemissa missä viimeiset vuodet on menty. Kun jaksaa stressistä huolimatta treenata säännöllisesti, niin HIIT-treenit kyllä antavat aika paljon anteeksi jos nauttii kaloripitoisimmat safkat treenien jälkeen. Keho on tällöin tilassa, missä se tehokkaasti käyttää hiilihydraatteja energiaksi eikä varastoi niitä. Kuten ruokakuvasta näkyy, nyt on kuitenkin menty siististi kisakauden loputtua ja kyllä se kehokin kiittää kun on kunnon polttoainetta moottoriin!

Sorry for the mess... Tältä mä näytän ilman meikkiä ja hiukset pörrössä heti heräämisen jälkeen!

Ja tältä pikameikin jälkeen, ready for work... Kyllä se muutama sudin veto vaan tekee naaman eloisammaksi!

Yläkuvissa testailin muuten yhtä tapaa saada yön aikana kiharat hiukset: hiukset pyöräytettiin nutturavalkin sisään illalla ja pidettiin koko yön. Aika kivannäköiset tuli, ihan kuin olisi raudalla tai kihartimella edestä kääntänyt. Olen nyt testaillut aika monta eri tapaa tehdä overnight heatless curlsit, mutta teen sitten myöhemmin blogipostauksen mitkä olivat mielestäni parhaat keinot. Eikös kaikki kuitenkin tykkää nukkua aamulla mahdollisimman myöhään!



Täytyypä muuten näyttää teille vielä hieno canvas-taulu minkä teetin meidän allasosastolle. Seinät näyttivät niin tyhjiltä remontin jälkeen, että piti saada joku kiva taulu esille. Kun näin joitakin otoksia, mitä eräs treenikaveri vesipelastustreeneissä kuvasi, tiesin heti että yksi Neon kuvista kävisi hienosti panoramana canvastauluksi!



40 x 100 cm ihanuus <3  Tykkään niin paljon miten nuo värit ja vesi elävät taulussa, ja miten Neon heijastus näkyy symmetrisenä veden pinnalla. Kauempaa katsottuna voisi melkein luulla moderniksi taiteeksi. Tuo keltainen sävy toistuu myös huoneen verhoissa ja vesielementti kuvassa sopii loistavasti allashuoneen teemaan. Ainakin minun mielestäni, mitä tykkäätte?

Kuulemiin, hyvää viikonlopun jatkoa!

1 kommentti: