torstai 23. huhtikuuta 2015

Treenihaaste 1


Ensimmäinen treenihaaste on täällä! Jee! Tehtäväsi on suorittaa se ensi viikon aikana (postaan haasteen jo nyt, sillä lähden reissuun lauantaina ja palaan kotiin vasta tiistaiyönä). Treenihaasteet ilmestyvät jatkossa siis noin kerran viikossa ja ne on tarkoitus suorittaa kerran viikossa. Voit lukea lisää tältä sivulta, minne listaan jatkossa kaikki ilmestyneet treenit jotta ne on helppo löytää.

Ensimmäinen haaste treenaa käsivarsia ja sivuvatsalihaksia:

200 vartalonnostoa sivulankussa (100 per puoli)


Taktiikan saa valita itse: voit tehdä vaikkapa 10-20 toistoa yhdellä kädellä ennen puolen vaihtamista. Jos olet aloittelija ja toistomäärä tuntuu olevan aivan liikaa, voit toki tehdä haasteesta sellaisen viikkohaasteen, että suoritat esim. viitenä päivänä 40 toistoa per päivä. Pääasia, että viikon lopussa 200 toistoa on kasassa!




Tein itse tämän haasteen tammikuussa 2011, jolloin olin treenannut HIIT-tyylillä vasta noin viisi kuukautta. Aikaa taisi tuolloin mennä noin vartti! Olisi kiva testata tätä uudestaan ja yrittää päästä alle 7 min, mutta vasen ojentajani on vielä hermopinteen takia niin voimaton, että täytyy jättää myöhemmäksi. Laittakaahan te kuitenkin tuloksia kommenttiosioon!


5 kommenttia:

  1. Tein tän tänään treenin sisään niin, että välissä oli jalkaliikkeitä, yhdellä kierroksella aina 10+10vatsaa per puoli ja 5 kierrosta. Oli sen verran rankka, että välillä piti tehdä 5 per puoli ja sit vaihtaa, kun ei vaan mennyt kymmentä. Haastavaa... En putkeen sais millään alle 7minuuttiin tän hetken kunnossa, käsi ei jaksa. Tämä liike on sitä rankempi, mitä enemmän on painoa keskivartalossa... Sinänsä hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on haastava, mutta hienosti suoriuduttu! Otahan varovasti sen käden kanssa ettei revähdä uudestaan.

      Poista
    2. Kyljet tänään auts. Oli tehokas.

      Poista
  2. Viidessä minuutissa meni, rankka kädellekin, kyynärvarsi maassa tuntui mukavammalta tehdä samaista liiikettä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä ottaa kyllä hyvin käsiinkin, kannattaa varmistaa että kämmen on suoraan olkapään alla ettei olkapäähän kohdistu liikaa painetta.

      Poista