torstai 16. huhtikuuta 2015

Miksi pitää olla parempi?

Tässä postauksessa kuvia pääsiäiseltä, Lapista

Minun täytyy ehkä syyttää tätä vasemman yläkropan ja niskan häiriötä siitä, että ajattelumaailma on mennyt aika filosofiseksi viime aikoina. Päivitys muuten sen tutkimiseen: lääkäri pakotti sairauslomalle ja kävin kaularangan röntgenissä, seuraavaksi tiedossa hermoratatutkimus ja fysiatrin luona käynti (+ magneettikuvaus). Luultavasti kyseessä on kaularangan välilevyn pullistuma, joka kyllä paranee useimmiten itsestään ajan kanssa. Uutena oireena vasemmasta ojentajasta on lähtenyt kaikki voima, mikä on kyllä todella ärsyttänyt. Näitä treenejä tekemällä voimataso oli kuitenkin tullut siihen pisteeseen, että esim. salilla pystyin viime vuonna tekemään kympin sarjoja dippejä +10 kg lisäpainolla, mutta nyt hyvä kun saan tehtyä vasenta ojentajaa 3 kg painolla... Pitäisi olla kärsivällinen ja yrittää ymmärtää, että voimat palautuvat urheilijalla nopeasti kunhan alkuperäinen vaiva korjaantuu.


Mutta kun olen aina ollut sellainen all in -ihminen. Kympin tyttö kaikissa aineissa. Kun päätän jotain, menen sitä kohti kuin höyryjuna: halusin psykologiksi, pääsin heti yliopistoon ja valmistuin psykologiksi; halusin tohtoriksi, olen nyt tekemässä väitöskirjaani. Etäinen myöhäisen keski-iän tavoitekin siintää jo mielessä, että voisihan se olla kivaa olla professori. Opinnäytetöitä tehdessä en tarvinnut mitään aikataulusuunnitelmia tai deadlineja, sillä minulla oli omasta takaa mielenlujuus että asioita tehdään eikä meinata. Kun johonkin sitoudutaan, se tehdään huolella ja hyvin. Kun päätetään treenata viisi kertaa viikossa, niin treenataan viisi kertaa viikossa eikä kolme kertaa viikossa, vaikka sitten pitäisi tehdä viimeinen treeni kello 22 illalla. En vaan pysty ymmärtämään sitä että kun päätetään tehdä jotain, siitä voikin yllättäen luistaa.


HIIT-treenaamisessa minulla on ollut sama ajatusmaailma. Sillä sitä tulostakin on tietysti tehty, että sitoutuu viiden treenikerran viikkorutiiniin joka katkeaa vuoden aikana vain lomamatkojen aikana tai flunssassa. (Tosin treenaan kyllä yleensä pikku nuhassakin vähemmällä effortilla, sillä kuumetta minulla on ollut viimeksi joskus 8 vuotta sitten ennen näiden treenien aloittamista.). Onkin ollut psykologisesti mielenkiintoista seurata itseään tämän niskavaivan aikana. Miksi minä treenaan? Moni joka esittää tämän kysymyksen itselleen, antaa vastaukseksi jonkun hienon hyvinvointia koskevan väittämän ja mainitsee miten nauttii liikunnasta. Entäs jos ollaan ihan rehellisiä. Eikö siinä yhtään ole sitä että haluaa näyttää hyvältä? Että on kiva sanoa että nyt nousi penkistä tai maasta x kg tai meni x leukaa? Miksi esitellään niitä ennen ja jälkeen kuvia alusvaatteissa? Kaikki se huutaa "katsokaa, olen nyt edistynyt, olen nyt parempi kuin ennen". Mikä siitä tekee paremman? Miksi pitää olla parempi? Ja miksi sitä halutaan jakaa muille?

Erottelukeittoa tunturin huipulla

Itselläni on ollut helppo vastaus "miksi pitää olla parempi" kysymykseen: koska muuten fyysinen kehitys pysähtyy. Salitreenaamisessa on periaate, että painoja pyritään ajan kuluessa nostamaan. HIIT-treenaamisessa sama periaate on, että täytyy tehdä enemmän toistoja/kierroksia tai olla nopeampi (ja toki myös käyttää isompaa painoa). Miksi sitten pitää edelleen parantaa fysiikkaansa? Jos puhutaan faktoista, olen itse jo saavuttanut sen tason, mikä tukee hyvinvointia. Vahvempaa lihasta tukemaan kehoa, ei ylipainoa. Jatkamalla kuntoa ylläpitävää liikuntaa kaikki menisi hyvin. Jotenkin meihin on iskostunut sellainen ENEMMÄN idea. Mikään ei riitä, aina täytyy olla parempi. On sananlaskuja, että tyytyväisyys tappaa edistymisen ja niin poispäin. Se voi olla hyvin vaarallinen kierre, jos siihen juuttuu ajatusmaailmassaan.

Kohtalokkaat Kaunottaret rinteessä

Nyt on niin h*lvetin muotia tehdä tavoitteita ja elää numeromaailmassa. Pardon my French. Numeromaailmalla tarkoitan aktiivisuusrannekkeita, sykemittareita, painoja, rasvaprosentteja ym. ym...  En normaalisti katso telkkaria, mutta päätin tuossa vähän aikaa sitten katsoa Fitnesspäiväkirjat -sarjan ensimmäisen jakson. Panu tuli vilkaisemaan ja lähti kirosanatulvan myötä pois. On pelottavaa huomata, miten elämä kapeutuu jonkin asian ympärille. Enkä nyt puhu vaan fitness-kisaamisesta, vaan sama koskee kaikkea kilpaurheilua tai vaikka ainoastaan syömistä. Koiraihmisilläkin olen huomannut, että se elämä voi pyöriä täysin sen koiraurheilun ympärillä ja kisaamisessa. Toki huipputasolla kisaajat ovat valmiita hyväksymään esim. vähentyneen sosiaalisen ajan, ruokailurajoitukset tms. sen kustannuksella, että tehdään sitä mistä nautitaan.

Mutta kun keskitytään täysillä johonkin, on vaara ajattelun kapeutumisesta. Huomaamatta ne ystäväkontaktit voivat vähentyä ja elämä pyörii tiettyjen rajojen ja rajoitusten ympärillä. Sitten tulee kamala morkkis jos ei pystykään pysymään niissä raameissa, mitä on asetettu. Siinä voi elää hyvinkin onnellisesti pitkän aikaa. Eihän sitä muuten tekisi, ellei siitä saisi jotakin nautintoa. Kunnes se yksi juttu, mihin on keskittynyt, otetaan pois. Urheilijalta murtuu raaja niin pahasti, että lajin parissa ei ole enää mahdollista jatkaa, tai ainakin kuntoutuminen kestää pitkän ajan. Tipahdetaan tyhjän päälle. Mitä muuta siellä elämässä olikaan?

Kuukkeli!

Olen kokenut elämässäni sellaisia asioita, mitkä ovat opettaneet sitä mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Perhe, rakkaus, ystävät, ihmissuhteet. Työ, raha, tavoitteet, urheilussa edistyminen ja rasvaprosentin pudottaminen eivät pääse lähellekään noita. Urheilusta voi nauttia ja se antaa sisältöä elämään, mutta on todennäköisempää että kuolinvuoteellasi mietit "olisinpa viettänyt enemmän aikaa perheeni kanssa" kuin että "olisinpa treenannut enemmän ja voittanut enemmän kisoja". Kun tämän ymmärtää, jaksaa harvoin valittaa pikkuasioista ja yrittää aina nähdä asioissa positiiviset puolet. Jokainen päivä on lahja, se huonokin päivä. Olen ylpeä siitä, että pystyn jatkuvasti pitämään mielessä onnellisuuteni pelkästään siitä, että pystyn liikkumaan. Tämä niskavaiva on kuitenkin opettanut minua kuuntelemaan kehoa paremmin. HIIT-treenejä ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua helliksi ja meditatiivisiksi treeneiksi, vaan ennemminkin ne retuuttavat ja ravistavat sitä kroppaa - jonka jälkeen keho on toki vahvempi. Koska työssäni tutkin kehon fysiologisia tiloja ja miten ne ilmenevät erilaisissa tunnetiloissa, olen oppinut havaitsemaan myös itsessäni kehon tiloja paremmin. Kiitos niskavaivan, osaan nyt paremmin havaita sitä kehon tilaa myös treenatessa.

Viime lauantain iltapala siivouspäivän päätteeksi

Olen nyt armollisempi itselleni. Minulla ei tarvitse olla tavoitteita treenaamisessa. Voin nauttia siitä mitä teen, ylläpitää hyvinvointiani, leikkimielisesti yrittää "voittaa itseni" ja nostaa kuntoa - jos niin haluan. Jos tänään ei tunnu siltä, otan treenin rauhallisemmin ja kuuntelen sitä kehoa. Olen kiitollinen siitä, että saan ja pystyn treenaamaan, vaikka toisessa kädessä ei kamalasti voimaa olekaan. Eilen tein kaksi matalamman tehon treeniä, joihin meni lähemmäs 40 minuuttia ennen kuin olotila tuli lähelle vartin HIIT-treeniä, mutta se tuntui ihan hyvältä.

Eiköhän siinä ollut tarpeeksi pohdiskelua. Tässäpä päiväsuunnitelmani sairausloman ajalle (silloin ei kai pitäisi tehdä töitä, mutta teen kotoa käsin sen verran kuin kestän istua):


Koirallani on siis ollut moniniveltulehdus, ja koiran jumppahommat ja venyttelyt ovat vähän jääneet tämän vuoden puolella, joten yritän tsempata niidenkin suhteen. Sinänsä "kiva" sairausloma, että ei saisi istua, vaan juurikin liikkua :)

Rakas musta karvapossu <3

Seurata voi muuten myös Instagramissa: k.anu

5 kommenttia:

  1. Tuunpa nyt tähän kommentoimaan kun en tohon sun viimeseen treenipostaukseen kerennyt laittamaan kiitoksia.
    Ensinnäkin. NYYYYH mun treeenit :'(( Mutta toki ymmärrän että ois näistä kiva jotain korvaustakin saada :D ja jäi kyllä pään liikepankkiin hyviä liikkeitä ja ylipäänsä koko HIIT-treeneistä innostuminen on ihan tän blogin ansioita. Tulen kaipaamaan, syvästi. (Eihän toi nettitreeni paljoa maksais mutta opiskelijan on priorisoitava..) Kiitos, kiitos kiitos näistä kaikista treeneistä mitä tänne laitoit!
    Tsemppiä sairauslomalle ja parantumiseen! Ja Neolle rapsuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ymmärrän kyllä, että opiskelijan täytyy laskeskella pennosiaan :P Kiva että tykkäsit treeneistä ja liikkeitä jäi mieleen. Yksittäisiä liikkeitä tai liikesarjoja tulen kyllä esittelemään täällä, mutta varsinaiset kokonaiset HIIT-treeniohjeet ovat sitten Nettitreenin puolella. Neo kiittää rapsuista ;)

      Poista
  2. Hei,
    Itselläni sama tilanne. Epäily kaularangan pullistumasta ja magneettiin saanut juuri lähetteen, joka olisi tosin vasta kuukauden päästä. Mietinkin yksityiseen magneettiin menoa. HarrastanCrossFitiä, joka on minulle todella tärkeää. Tilanteen alettua en ole kuukauteen uskaltanut tehdä mitään ja nyt alkaa pää hajota. Lääkärit ovat olleet todella huonoja ottamaan kantaa mitä voisin tehdä ja mitä en. Sanovat, ettei mitään painoharjoittelua tulisi tehdä. Lisäksi koitin kysellä, että jos leikkaushoitoa ei tarvita niin minkälaista kuntousta voi alkaa tehdä tai olisko jostain kiropraktikosta/osteopatiasta apua. En saanut näihin mitään vastauksia.

    Kiinnostaisi kuulla minkälaisia ohjeita olet saanut liikunnan ja kuntoutuksen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kannattaa "pitää oma päänsä" ja vaatia lähetettä magneettikuvaukseen jos yhtään siltä tuntuu. Vietin itse paljon aikaa tutkien oireitani netistä (englanniksi löytyy eniten tietoa, esim. http://www.spine-health.com/conditions/herniated-disc/cervical-herniated-disc-symptoms-and-treatment-options ), ja tulin vahvasti siihen lopputulokseen, että omalla kohdallani kyseessä on prolapsi C6 ja C7 välissä, jolloin C7 hermo puristuu. Ensin tapaamani lääkäri eikä fysioterapeuttikaan ollut samaa mieltä, ehdoteltiin mm. kireitä niskalihaksia... Sitten kun jankkasin epäilyjäni fysioterapeuttikin alkoi olla muutamien käyntikertojen jälkeen samaa mieltä. Lääkärin suosituksesta huolimatta pyysin päästä magneettiin ennen hermoratatutkimusta ja fysiatrin käyntiä. No sieltähän löytyi juuri C6 ja C7 välistä prolapsi, joka selitti kaikki oireet. Cityterveydellä ja Helsingin magneettikuvauksella taitaa olla tällä hetkellä halvimmat hinnat, että kannattaa käydä siellä.

      Lääkärit ja fysioterapeutti ovat olleet sitä mieltä, että liikunta on vain hyväksi. Itse olen siis jatkanut intensiivitreenejäni aika lailla normaalisti, eikä minulla ole ollut kipuja liittyen treenaamiseen. Ymmärtääkseni kuntosaliharjoittelu/painoharjoittelu ei välttämättä ole suositeltavaa, jos isoja painoja (+5 kg) nostetaan pään yläpuolelle. Omat treenini ovat usein pelkällä kehon painolla tai maksimissaan 14 kg painolla (eikä sekään usein pään yläpuolella/hartioilla), joten siinä ei ole ollut pelättävää. Fysiatri oli sitä mieltä että ei saisi hyppiä, fysioterapeutti sanoi että ei siitä nyt juurikaan vaaraa ole. Tein itselleni kuntoutusohjelman, jolla pyrin päivittäisellä ~45 min harjoittelulla linjaamaan selkärankaa uudestaan lantiosta päähän asti - jos kiinnostaa niin laitapa sähköpostisi niin laitan ohjelman sinulle. Lisäksi treenaan normaalien treenien lisäksi pienellä 1,5 kg painolla vasenta ojentajaa, josta ovat siis voimat kadonneet. Fysiatri arvioi, että voimat palaavat 2 kk päästä, joten kärsivällisyyttä tässä oppii :) Onneksi C7 hermo on jo lähtenyt parantumaan ja fysiatri oli sitä mieltä, että prolapsi paranee itsestään. Kivut ovat jo hellittäneet. Manipulaatiohoidoista en osaa sanoa, itse kävin osteopaatilla joka mielestäni auttoi linjaamaan olkapäitä paremmin, ja kaularankani on manipuloitu 3 kertaa. Käypä hoito -suosituksissa kaularangan manipulaatioita ei ilmeisesti enää suositella ( http://roundi3.blogspot.fi/2015/03/fasettilukon-avaaminen-itse-pienen.html ), mutta ystäväni joka tekee manipulaatioita ja jolla käy kaularangan prolapsista kärsiviä on sitä mieltä, että rankaan tulee paremmin "tilaa" ja lihaskireydet helpottavat, jolloin välilevy pääsee paremmin palaamaan paikalleen. Tiedä häntä.

      Tsemppiä!

      Poista
  3. Kiitos vastauksestasi, Laitoin sinulle meiliä :)

    VastaaPoista