sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Treeni #42: Chairtastic!

Hei taas kaikki! Tein viimein itse tänään treenin #41: Crisscross ja päivitin tulokseni kyseiseen postaukseen, eikun kilpailemaan. Uudet blogipostaukset päivittyvät nyt myös mave.fi sivustolle, josta olen oikein otettu - sivustolla on aika kovia nimiä bloggaamassa ja kaikkia blogeja ei laiteta seurantaan automaattisesti vaan täytyy olla tietyt "laatuvaatimukset". Seurata voi edelleen myös FB:n, blogilistan ja bloglovin' kautta, näihin linkit oikeassa palkissa.

Lähden tiistai-iltana Milanoa kohti ja palaan vasta sunnuntaina, joten tässä teille uutta treeniä suoritettavaksi ensi viikoksi. Koska ainoa väline on tuoli, tiedä vaikka tekisin tämän reissun päällä hotellihuoneessa :)



Välineet: tuoli

2 kierrosta

6 liikesarjaa

15.6.2014

Huh! Tulipa aliarvioitua tämä treeni... Olen nyt keskittyny tähän 2 kk salikuuriin ja viime HIITistä on aikaa 3 viikkoa, koska agilitya on tullut harrastettua (ja kisattua) niin paljon että levon mahduttaminen viikkoon on ollut hankalaa. Tänään kuvasin ensin 4 uutta treeniä ja sitten suoritin tämän. Puuskutin kuin pieni poni, vaikka treenasin ulkona takapihalla illalla! Härregud. Enkä saanut edes puhtaita pistooleita tehtyä tuolille kiipeilyn jälkeen :D Etureidet kramppasivat vaikka hyvät lämmittelyt oli alla... Ajattelin kyllä huijata tekemällä pistoolit eri jalalla millä kiipesin tuolille, mutta ei antanut luonto periksi... Toisella kierroksella tein sitten pistoolit tuolilta. Kylläpä hengästytti.

Aika: 14:53.

9 kommenttia:

  1. Huh huh, hyvä treeni! :) Multa vähän hiipu ilo ja motivaatio treenejä kohtaan tuossa taannoin, mutta nyt on taas saanu tsempin päälle. Varsinkin, kun alkaa pieniä tuloksia jo näkymään -saa kummasti lisää motivaatiota treenata, jee.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä jo mietinkin että missäs se anne luuraa, kohta olisin tivannut että miten treeni kulkee ;) Nyt vaan tsemppi päällä, sieltä niitä tuloksia koko ajan tulee!

      Poista
  2. Mun aika oli 17:30 - mikäs sun? Lankutus oli ihan hirveetä.. Meinas usko loppua, tein 2 jaksossa. Ja pistoolit selän kautta. Mut ainakin tuli hiki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika päivitetty tekstiin, 14:53 :) 1. kierroksella pistoolien ylösnousu kantapää maassa ja 2. kierroksella pistoolit tuolin päältä.

      Poista
    2. Että tää reeni on rankka. Kuka on keksinyt f***ing askelkyykyt oli ihan hirveä ihminen. No, tänään minuuttia nopeemmin kuin puol vuotta sitten. Aika 16:30. Mutta ihan sairas. Burbeet on NIIN lomaa... ai että mä rakastan niitä. Mut sit sen jälkeen alkaa taas se rääkki... Sopii maanantain fiilisreeniksi mainiosti, jos ei oo huomenna jalat kipeet niin haluan rahat takaisin!

      Poista
    3. Minuutin parannus näin lyhyissä treeneissä on jo huima edistys! Mäkin haluan rahat takaisin jos huomenna ei oo jalat kipeet, oli semmonen pistoolikyykkytreeni itsellä ja vieläpä eka loman jälkeen ;)

      Poista
  3. Siis mitä ihmettä. Kun luen omia edellisiä fiiliksiäni tästä treenistä, ymmärrän, mitä tänä keväänä on tapahtunut. Mun aika tänään 12:43! Enkä huijannut paitsi pistooleissa autoin kädellä ylöspäin. Siis varsinkin keskivartalon vahvistuminen on minulla säännöllisten roundi3 reenien jälkeen (5kertaa per viikko nyt kohta kolmen kuukauden ajan) on todella muuttunut. Viime vuonna tein epäsäännöllisesti ja kausiluonteisesti. Nyt ei ole ollut yhtään reenaamatonta viikkoa jossa olisi ollut alta 4 HIITiä ohjelmassa vuoden alusta... Siis lankun pitäminen ei ole enää temppu eikä mikään, askelkyykkyhypyt ovat edelleen rankkoja, mutta inhimillisiä ja burbeessa selkä nousee ja laskee tasossa... Käsillä punnerruksen tekeminen näyttää punnerrukselta mitä se ei tosiaankaan vielä pari kuukautta sitten ollut. Ja ihmettelen aikaani... Yli kolme ja puol minuuttia parannusta jopa edellisestä. Chairtastic on hyvä, jalkapainotteinen reeni, mutta ottaa myös käsiin ja keskivartaloon, tykkään tästä. Yritän kerätä muistiin muutaman reenin Kiinan kuukautta varten, joissa ei ole pahemmin välineitä. Tuoli löytynee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh mitä edistymistä! Sitä se säännöllisyys tekee. Tosi mahtavaa määrätietoisuutta että oot jo menny kohta 3 kk 4-5 treeniä viikkoon. Olis hauska tietää mitä Inbody sanoo ennen ja jälkeen jos tekee tuota tahtia esim. puoli vuotta tai vuoden.

      Poista
    2. No mä käyn tossa noin viikon päästä siinä ja katsotaan sitten vaikka 3kk tai 6kk päästä. Aikomus on jatkaa samaan tahtiin tänä vuonna, tämä reenimäärä tuntuu hyvältä ja istuu mun rutiineihin hyvin. Ongelmakohdaksi tulee työmatkat, joita touko-heinäkuussa on taas urakalla, mutta niitä varten täytynee suunnitella ihan oma ohjelma. Hmm... Vai pitäisköhän harkita tilata sulta:)

      Poista