Täytyy myöntää että mulla on ollut treenien kanssa välttelyä. MINULLA. Paras tekosyyni on ajan puute, mutta tiedän ihan hyvin itsekin että varmasti olisin voinut kiristää vartin jostakin... Kaikki johtuu siitä että nyt tuli jotenkin pisin tauko neljään vuoteen treenaamisessa - miten se voikin olla niin vaikeaa päästä takaisin hevoskärryn kyytiin?
Itse asiassa Zuzka kirjoitti (kuin tietäen tilanteeni) aiheesta juuri äskettäin hyvin: "Älä ole motivaation armoilla". Hän on sitä mieltä, että motivaation sijaan kurinalaisuuden ja tapojen tulisi olla treenaamisen keskiössä. Treenin tulisi olla kuin työ tai kotiaskareet: miettikääpä kuinka monesti menemme kauppaan tai töihin ilman intoa ja motivaatiota koska niin vaan täytyy tehdä? Zuzka sanoo, että ruokavalio ja treenaaminen on täysin samassa kategoriassa. On luonnollista etsiä motivaatiota, mutta sen ei saisi antaa päättää treenaako tänään vai huomenna vai ensi viikolla.
Minua helpotti myös tieto uusista tutkimuksista aivojen ja liikunnan saralla: kun säännöllinen liikunta rakentaa vahvempaa hermoverkkoa, tämä hermoverkko voi toimia eräänlaisena suojakeinona motivaation menetystä vastaan kun on kiire, stressi eikä treenaaminen kiinnosta. Kysymys ei ole vain tapojen muodostumisesta, vaan ihan aivojen tasolla tapahtuvista muutoksista. Kun treenaat säännöllisesti, on vähemmän todennäköistä että putoat kärryiltä :)
Kongressireissun jälkeen ensimmäisen treenin aloittaminen tuntui kamalalta. Seuraavana päivänä odotin jo treeniä innolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti