torstai 12. marraskuuta 2015

Tsekeissä viikko: Brno & Praha (+ kilpailut käyntiin!)


Brno

Nyt on pitäny blogihiljaisuutta vähän aikaa kun lähdin viikoksi työreissulle Tsekkeihin (ja sitä piti tietysti valmistella). Kollegan kanssa lennettiin puolitoista viikkoa sitten maanantaina Wieniin ja otettiin sieltä juna kaupunkiin nimeltä Brno - Tsekin toiseksi suurin kaupunki. Siellä työskentelimme projektin yhteistyökumppaneiden kanssa perjantaihin asti, ja näimme pikaisesti Prahaa ennen kotiinlähtöä. Tässäpä vähän kuvasaldoa reissulta, ensin Brnosta ja sitten Prahasta:

Perinteistä tsekkiläistä ruokaa. Oli hyvät soossit ;)  Dumplingit ovat vähän niin kuin leipää, mutta ilmeisesti tuotos syntyy vaivalloisen prosessin myötä höyryttämällä!

Illan hämärtyessä lähellä linnaa...

Olen suuri susifani, joten voitte arvata että joku oli naamoissaan eksyessään tähän "Puinen susi" baariin (tsekiksi tietysti)!!! Paikka oli tosi iso, ja ihan jokainen seinä oli käsin maalattu kuvastamaan susia!

Välipala kahdelle. Tämän jälkeen ei sitten oikein illallinen maistunutkaan, ylläri... ;D Riemua riitti kollegan kanssa kun yritimme googlata mikä on paistettu "ermine". Googlehan ehdottaa kärppää tai kärpännahkaa! No ihan juustoa saatiin lautaselle kuten lopulta arveltiin.

Paikallinen kokis eli Kofola

Myös Brnossa on paljon upeita rakennuksia, kuten tämä kirkko

Last Supper paikallisten työtovereiden kanssa. Tämä oli jotain paikallista viinaa!...

Pääsin sentään itsekin johonkin kuvaa. Olutta muuten meni ja PALJON. Se on vaan niin hyvää (ja halpaa) tsekeissä!

Sitten vähän Prahan maisemia:

Astronominen kello

Näkymää Kaarlen sillalta: Prague castle

Tämä helmi paikka (kirjaimellisesti The Jewel) löydettiin vahingosta hotellin läheltä - menkää ihmeessä käymään jos eksytte Prahaan! Baarissa on joku 100 000 kristallia ja miellyttävä tuoksu, värit ja valot... Sisustettu todella upeasti. Ja hienoja drinkkejä, jotka on nimetty jalokivien mukaan!

Prahan linna-alueen kiertämiseen saa uppoamaan koko päivän, sillä se on maailman suurin keskiaikainen linna-alue! Tässä näkymää katedraalin luota.

Ja sisältä...

Old Royal Palace

Vaakunoita Old Royal Palacessa

Näkymää linna-alueelta kaupunkiin päin

Viimeisenä iltana kävimme katsomassa Romeo & Julia baletin Prahan vanhimmassa oopperatalossa.

Ei varmaan tarvitse sanoa, että paikka oli UPEA!

Kannattaa käydä jos vaan tulee mahdollisuus.

Nyt onkin enemmän aikaa taas rauhoittua töiden suhteen ja keskittyä myös valmistelemaan uutta treenisivustoani. Saan piakkoin suunnittelijalta esivedosta ulkonäöstä, jännittää... :) Minulla on ollut sivuston suhteen useita kokeneita mentoreita yrityspuolelta, jotka ovat antaneet arvokkaita vinkkejä jatkoa ajatellen ja valmennus jatkuu edelleen. Vielä on paljon työtä edessä.

Yksi asia, minkä kanssa olen paininut on treenimuoto. Nyt saakin vaikuttaa ja jättää kommentteja: haluatteko pelkkiä HIIT-intervallitreenejä vai tasapuolisesti sekoitusta kierrosperustaisista ja 12-15 min AMRAP-treeneistä?

Jatkossa tulee olemaan myös kilpailuja, joissa arvotaan ilmaista käyttöoikeutta treenisivustolle, mutta jo nyt voit lähettää sähköpostiin: round3blog@gmail.com ennen & jälkeen kuvia ja kommentteja siitä, miten high intensity-treenit ovat auttaneet sinua pääsemään parempaan kuntoon ja mitä olet tykännyt tarjolla olevista treeneistä. Jos kuvasi julkaistaan sivustolla, saat ilmaiseksi 2 kk käyttöoikeuden treenisivustolle sekä pelkkien kuvien tai kommenttien lähettäjien kesken arvotaan 5 kpl x 1 kk ilmaista pääsyä sivustolle. Osallistua voit seuraavan kuukauden ajan, 12.12 saakka ja voittajat ilmoitetaan to 19.12 mennessä tässä blogissa (+ muualla). Jätäthän viestiin myös yhteystietosi (vähintään sähköposti), jotta saamme sinuun yhteyden jos arpaonni sattuu kohdallesi!

10 kommenttia:

  1. beginning delayed to listen to that complement to hear those persevering furthermore the Copy Buffett powerful declaration and that that developments a particular choice for theta that person's rebuke I go on favorably we've just to get to the .

    http://masspmmusclegrowth.com/copy-buffett/

    VastaaPoista
  2. the fun part we ghetto put in the zone name that we require cell under scanner rate 1n and the 1 My First Online Payday I'mgonna pick is called no dry respectable man which is II nicknamed one of my best friend gave me and its uncommon too by and large.

    http://masspmmusclegrowth.com/my-first-online-payday/

    VastaaPoista
  3. rather than writing you know in paragraph stillwrite you one giant 140 lime paragraph email how Brainiex do you find the most importantinformation there I like to look for question marks that usually leads me toit can always count on that but are thiscould also work if you're dealing with.

    http://masspmmusclegrowth.com/brainiex/

    VastaaPoista
  4. did the secret be because pretty much everybody is deficient I died in bed into the last year there's La Skincare Serum been a lot of information coming out on vitamin D so what I did do the research in this has been going on for about two or three years finally we were able to find a source alike in stores the d3 in.

    http://masspmmusclegrowth.com/la-skincare-serum/

    VastaaPoista
  5. could cry Quick Start futurist morning that year life do you can detect to the camp okay Testorip X something ruining your day I just my hand to the head outward just did head the that by or 39 gun go you good when you're doing testers using really kind for you for table not for small business.

    http://powerpumpxladvice.com/testorip-x/

    VastaaPoista
  6. dredging the shoulders and chest open little more and every time you inhale star on legs here Perfect Garcinia Cambogia reaching the heart towards the floor Engel now long spine halfway up bend the knees and lift the left knee into your strong centre 0 from center exist and the left leg straight back tacos need .

    http://t-rexmusclefacts.com/perfect-garcinia-cambogia/

    VastaaPoista
  7. that then you ought to truly think about going I starvation and looking at among the Yom the work Intellimax IQ that is being done over there because they deduce that one you have a pressing foundation it will be in a general sense more key to look into an online course class on the objective put the attempting to dive into it from the beginning .

    http://masspmmusclegrowth.com/intelimax-iq/

    VastaaPoista
  8. being overweight issues, natural items and so on. Yet where are the equivalent education and learning Brainup IQ and push for psychological well being? We easily take steps to ensure we prevent infections, injury and organic conditions .

    http://masspmmusclegrowth.com/brainup-iq/

    VastaaPoista
  9. deep in your breath come back into J breeding and let your inhales and exhales rule waves across your inner Bio X4 landscape refreshing your energy and clearing away anything that is no longer ,


    http://masspmmusclegrowth.com/bio-x4/

    VastaaPoista
  10. on that yeah technologies which 6 hikes you check my shooting I got to move it at CS and Biomanix see me doing the Rose she could yeah uh I'm r-Ohio 45 sauce says Oasis is for her of worth sue is still far gross arm I from going up that position that's long overdue that's.


    http://www.musclezx90au.com/biomanix/

    VastaaPoista