keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Loma loma



Tässä on pidetty pientä blogihiljaisuutta kun on ollut kaikenlaista puuhaa. Remppa jatkuu vielä siltä osin, että nyt maalataan talon ulkosivun puurakenteita. Innoissaan ollaan sisustettu ja eilenkin haettiin pari puskaa Viherlandiasta. Lomasää on vaan ollut SURKEA!! Meinasin jo sanoa, että eipä ole paljon rannalla oleskeltu, mutta itse asiassa olen kyllä oleskellut siellä runsaasti. Vesipelastuksen merkeissä koiran kanssa, ei sentään aurinkoa ottaen...




Kun on valvonut näitä hommia kotosalla ja sää on ollut mitä on, niin eipä ole ollut paljon lomafiilistä. Yritetäänkin järkätä tässä parhaillaan pientä reissua edes jonnekin, että pääsee irti arjesta. Onhan se ollut sinänsä mukava nukkua pitkään ja tehdä asioita omassa aikataulussa, mutta kyllä se vaan niin on että kotona ne rutiinit vievät eikä pääse samalla tavalla irti asioista. Ruokaa laitetaan ja pyykkiä pestään, eihän siitä muuten tule mitään. Onneksi lomaa ovat piristäneet pool partyt, tuparit ja Jyväskylä-reissut ynnä muut.




Täyttelin tässä viimein myös Y3 paperin että pääsee yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi. Voi kauhea mikä byrokratiaviidakko, ainakin kun yrittää ihan itse netin kautta selvitellä asioita... Ajattelin nimittäin tulevaisuutta ajatellen lisätä urheilutoiminnan lisäksi myös psykologina toimisen, ja sehän on luvanvaraista toimintaa nimikesuojatulla ammatilla. Pitäis päästä käymään joku yrittäjäkurssi. Ja varmaan hommata kirjanpitäjä.


Rahanmenoa ei voi estää sisustamisessa... persialainen matto sentään kestää jälkipolvillekin :)


Treenit on sujuneet hyvin ja olen iloinnut siitä, että nyt alkaa taas jaksaa tehdä punnerrukset koko treenin ajan normaalisti lankusta. Vielä on matkaa siihen, että pelkällä vasemmalla ojentajalla jaksaa tehdä saman verran kuin oikealla, mutta suunta on oikea. On ollut kiva myös ottaa vanhoja treenivälineitä käyttöön ja yrittää parantaa suorituksia vanhoissa treeneissä. Kokeilepa vaikka tehdä seuraavaa liikesarjaa jumppapallon kanssa: yksi punnerrus nilkat jumppapallon päällä -> vedä polvia (ja palloa) kohti rintaa ja palauta jalat suoraksi. 5 x 5 toistoa treenissä!


Nokkoslettuja tekeillä, nokkoset omasta pihasta. Oli hyvää!

2 kommenttia:

  1. Persialainen matto on ihana! Kävin niitä tuolla seppälän ns. 'poistomyynnissä' ihailemassa... Valitettavasti ei ihan sovi elämäntilanteeseen, jossa seuraavana olisi vuorossa kuivaksi opettelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sieltä lähti tämäkin kaunokainen kotiin, ne ovat kyllä upeita!

      Poista