Näytetään tekstit, joissa on tunniste psykologia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste psykologia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Voiko ketutukseen kuolla?


Sitä mietin eilen, tosin sillä rumemmalla v-alkuisella sanalla. Asia oli aika mitätön, mutta tiedättehän sen tunteen kun tulee joku vastoinkäyminen ja siihen kulminoituu sitten "kaikki". Meidän piti lähteä pitkälle luontopolulle retkeilemään koiran kanssa viimeisen ei-sateisen lomapäivän kunniaksi, mutta erinäisten juttujen vuoksi lähtö lykkääntyi ja tuli muuta kiireellisempää tehtävää. Pettymyshän siinä tuli, ja siihen tiivistyi sitten kaikki. Scheissein loma ikinä, pelkkää sadetta ja joku onneton pieni reissu jonnekin. Olisi ollut sama olla töissä, kaikki meni pieleen.


Useimmiten tässä vaiheessa se pettymys ja kiukku puretaan siihen lähimpään osapuoleen, koska se on helpointa. Sinä LUPASIT että mennään, olisit hoitanut asiat niin että ei oltaisi tässä tilanteessa. Fight incoming 100 %, voin luvata. On sitä psykologina olemisesta sen verran hyötyä, että tällaisissa tilanteissa osaa (joskus) ajatella rationaalisesti. Mennyttä ei voi jossitella, ja tämä oli nyt lopputulos. Siinä vaiheessa kun toteat mikä tilanteessa on järkevintä ja sanot että "niin, ei meidän nyt kannata mennä sinne", menetät oikeuden alkaa myöhemmin valittamaan asiasta. Suututtaa ja masentaa, mutta mikä on se pohjimmaisin tunne? Pettymys. Odotit jotain ja petyit kun asia ei tapahtunutkaan. Syvimmässä olemuksessaan se ei itse asiassa liity kehenkään muuhun, vain omiin odotuksiisi ja toiveisiisi, jotka katosivat.

Välillä B&W style

Mitä tehdä. Kävin kaupassa, ketutti niin paljon että käveleminenkin tuntui todella vaikealta. Kaupan kiertämiseen meni varmaan kolme kertaa normaali aika. Söin. Tyyli oli lähinnä ruoan tökkimistä haarukalla hitaaseen tahtiin. Mietin, että voiko pää räjähtää liiasta ketutuksesta. Sitten huokaisin syvään ja pistin treenikamppeet päälle ja musan kaakkoon. Takapuoleen keskittyvä pyramiditreeni, joka treenasi myös selkää ja mausteena oli käsilläseisontaa.
Heti treenin perään pikainen lenkki koiran kanssa jäähdyttelyyn.
Suihku.
Selvästi parempi fiilis.


Kaikista asioista mitä olen kokeillut, HIIT-treenit toimivat parhaiten tunnetilan parantamiseen. Luulisi että ylipäätään urheilussa endorfiinit tekisivät olosta paremman, mutta koko kehon lihaksistoa aktivoiva korkean sykkeen rutistus tekee jotain, mitä hölkkä tai salitreeni ei vain tee. Ainakaan minulle. Ehkä se liittyy mieleenkin, sillä kun ponnistelee äärirajoilla ja keskittyy a) hengittämään oikein b) toistojen laskemiseen c) liikeratojen ohjaamiseen d) seuraavan liikkeen suunnitteluun, joten mielenkin täytyy nytkähtää pois uraltaan. Voin sanoa, että kertaakaan ei ole ollut täysin sama huono fiilis treenin jälkeen, kuin ennen treenin aloittamista. Olo paranee vähintään 50%, mutta useimmiten mieliala on 95-100% parempi.

Treeni minkä tein omaan ketutukseeni ei ole kaikista rankimmasta päästä, joten voi olla että joku murhaavampi HIIT toimisi vielä paremmin, mutta tämä treeni saa nyt kunnian olla:

KETUTUSTREENI


Kokeile seuraavan kerran kun ketuttaa. Lisää painoja ketutuksen asteen mukaan - mitä enemmän ketuttaa, sitä isommat painot ;) (Itse tein 2 x 6 kg käsipainoilla, soutuun kannattaa ottaa painavammat jos löytyy)

Pyramidi 9 kierrosta:

1. Askelkyykkyhyppy käsipainojen kanssa - x toistoa per kierros
10    15    20   25   30   25   20   15   10

2. Käy kerran käsilläseisonnassa (tai pyri asentoon seinän vieressä, ohje opetteluun tässä)

3. Soutu käsipainoilla - x toistoa per kierros
6   8   10   12   14   12   10   8   6

4. Lankku -> hyppää jalat auki leveälle -> hyppää jalat takaisin lankkuun
5. Perusflow: chaturanga -> ylöspäin katsova koira -> alaspäin katsova koira (2:53-3:10 videolla)

Ensimmäisellä kierroksella teet siis 10 askelkyykkyhyppyä käsipainojen kanssa ja 6 soutua käsipainoilla, seuraavalla kierroksella 15 askelkyykkyhyppyä käsipainojen kanssa ja 8 soutua käsipainoilla ym... Oma aika: 12:44. Perusflowssa ei tarvitse kiirehtiä.

Nyt on sitten pakarat kipeät.

Enjoy!

perjantai 8. toukokuuta 2015

Mistä nautin

Kevät Keski-Suomessa

Ihmiset ovat kyselleet minulta olenko ajatellut siirtyväni kokonaan HIIT "guruksi" jossain vaiheessa. Töissäkin monet ovat kommentoineet, että no sinullahan on jo väitöskirja kohta valmiina että mitäs sitten. Kun en tiedä?

Alussa vastaus oli selvä, haluan olla psykologi niin että mielellään voisin tehdä tutkimusta ja hieman asiakastyötä samaan aikaan. Kaunis todellisuus on se, että yliopiston työsuhteet ovat todella epävarmoja "pätkätöitä" eikä palkkakaan tietysti päätä huimaa. Eipä sitä kukaan tutkijaksi alakaan rahan takia. Pidän kuitenkin kovasti uuden löytämisestä, kytkösten tekemisestä, matkustamisesta, esiintymisestä ja toki englannin kielen käyttämisestä, joten tutkijan ura on hyvin houkutteleva.

Tämä rakkaasta harrastuksesta alkanut high intensity maailma on vähitellen imaissut minua yhä enemmän sisäänsä. Ovi on auki ja kurkistan sinne miettien, mitä tehdä. Olen alkanut miettiä ärsyttäviä life coach juttuja, kuten että pitäisi tehdä lista kaikesta mistä pitää ja mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Blaa blaa suunnitelmat ja päämäärät johtavat blaa blaa menestykseen ja blaa. BLAA. Tässäpä muuten life coach aiheeseen liittyen, jos kaipaatte keskusteluapua niin suosittelen menemään joko psykologille tai psykoterapeutille joka on psykologi = psykoterapian erikoispsykologille (psykoterapeutit voivat olla esim. sairaanhoitajia):


Se nyt vaan on henk. koht. mielipide, sillä psykologit ovat opiskelleet ihmismieltä jo 5 vuotta ennen psykoterapiaopintoja. Enkä sano, ettei olisi olemassa todella hyviä muun alan psykoterapeutteja, sillä kyllä niitä huonoja psykologejakin löytyy.

No. Tässä se lista sitten on. Haluan:
- Käyttää psykologin tietämystäni hyödyksi jollain tapaa
- Tuoda psykologista tietoa suuremman yleisön tietoisuuteen, puhua enemmän "kansan kielellä"
- Tuoda high intensity treenaamista esille ja olla mukana liikuntamaailmassa (ja treenata kuten ennen).
- Olla mukana tutkimusmaailmassa, tutkijayhteisöissä, matkustella, esiintyä
- Olla jollain tapaa kosketuksissa asiakastyöhön - joko sitä tutkien tai itse tehden
- Olla edes jossain kosketuksissa työyhteisöön, sillä en usko että viihtyisin pelkästään yksityisyrittäjänä

Kauneus on pienissä asioissa!

Sitten on sellaisia yleisiä asioita, joita haluaisin lisätä elämässäni, kuten taiteellisuus. Erityisesti luova kirjoittaminen ja musikaalisuus. Olen mielestäni ihan ok laulaja (tai ainakin minulla on ok ääni jos ollaan tarkkoja, laulutunteja ei ole yhtään otettu...) ja ala- ja yläasteella minut passitettiin aina laulamaan erilaisiin juhliin ja esiintymään musikaaleihin. Tätä musiikkipuolta minussa ei muuten moni nykyinen ystäväkään välttämättä tiedä.

Olisi hienoa päästä laulamaan jonkun tekemää biisiä ja miettimään biiseihin lyriikoita, sillä olen aiemmin kirjoittanut paljon runoja ja novelleja. Voitin jopa kerran yhden runokisan, heh! Harmi kyllä en tiedä ihmisiä joiden kanssa pääsisi proggistelemaan, rauhallisempi EDM ym. poptyylinen musa kiinnostaisi. Alla pieni pätkä meikäläisen ääntä kun testailin kylppärin kaikua, puhelimella nauhoitettu ;)




Haluaisin jossain vaiheessa kirjoittaa kirjan. Joko ammatillisen tai fiktiivisen. Ehkä molemmat. Fiktiivinen vaatisi niin paljon panostusta, että pelkään sen jäävän eläketapahtumaksi...

Piirtämisessäkin olin kohtuuhyvä, mutta siinä loistavaksi tuleminen vaatisi niin paljon harjoittelua että se ei taida sopia minun luonteelleni. Niinpä haluan keskittyä laajemmin visuaalisuuteen, kaikessa mitä teen. Kuten olette ehkä huomanneet, asettelu, värit ja symmetria ovat minulle tärkeitä, enkä tykkää kirjoittaa postauksiakaan ilman yhtään kuvaa. Muoti on myös minulle hyvin rakas, ja pidän asukokonaisuuksien suunnittelusta.


Sitten on miljoona muuta asiaa mistä pidän, mihin nyt ei kannata mennä ehkä tarkemmin. Kuten matkustaminen. Metsässä samoilu koiran kanssa. Panun kanssa hassuttelu (ja ne on muuten todella omituisia spontaanilauluja ja -tansseja). Ystävien kanssa ajan viettäminen. Leffat, tv-sarjat ja tietokonepelit. Voimajooga... Näitä kaikkia tuleekin onneksi tehtyä, vaikka haluaisin vielä joskus vaeltaa pidemmänkin matkan Neo mukana joko Lapissa tai Irlannissa tms.

No niin... Life coachaus jatkukoon toiste! Viikonloppuna uppaan Treenihaasteen 3 ensi viikkoa varten, joten jos et ole vielä saanut aikaiseksi niin vielä on pari päivää aikaa tehdä burpeita!


lauantai 2. toukokuuta 2015

Prolapseja ja sormuksia


Hanasaaressa

Mulla on ollut aikamoinen viikko. Maanantaina ja tiistaina olin koulutusseminaareissa Espoossa ja Turussa, Dr. Daniel Siegel puheli aiheesta "MIND-BRAIN INTEGRATION IN RELATIONSHIPS: How integration shapes the brain and our relationships – and vice versa" sekä "THE POWER OF PRESENCE: Psychotherapy, play and transformation". Hyvin mielenkiintoista settiä ja kvanttifysiikkaakin käsiteltiin. Teemat olisi voinut ehkä mahduttaa yhteenkin päivään, mutta nyt jäi ainakin asioita mieleen kun niitä toistettiin. Oli kiva kuulla psykiatrin puhuvan siitä, miten mieltä ei voi tiivistää pelkästään aivotoimintaan. Mieli on energiaa ja tiedon virtaamista; itsejärjestäytyvä, kehollinen prosessi joka ohjaa energiaa. Asiakkaat tulevat terapiaan joko kahden ääripiirteen vuoksi: jäykkyyden tai kaaoksen, ja tavoitteena on saavuttaa eräänlainen oskillaatio näiden välillä, eli harmonia. Terve mieli edistää integraatiota, ja mieli on meissä sekä meidän välillämme. Meille periytyy niitä muutoksia, mitä vanhemmissamme ja isovanhemmissamme tapahtui kokemusten seurauksena, sillä esim. traumat voivat muuttaa geenien aktivaatiota.

Tältä näyttää kaularangan diskusprolapsi C6/C7 välissä (musta massa, mikä suuntautuu selkäytimeen päin).

Ennen Turun junaan hyppäämistä ehdin käydä magneettikuvauksessa Cityterveydessä Helsingissä. Olette ehkä seuranneet ongelmiani olkapään/lavan/ojentajan/kyynärpään kipujen kanssa, ja internetin ihmeellistä maailmaa tutkimalla (kaikki järkevä tieto on valitettavasti englanniksi) tulin itse johtopäätökseen, että minulla on diskusprolapsi C6/C7 nikamien välissä, joka painaa C7 hermoa aiheuttaen oireet. Valitettavasti lääkäri ja fysioterapeutti eivät olleet aluksi samaa mieltä. Onneksi kaverini+kollegani kehoitti minua luottamaan omaan arviooni ja vaatimaan magneettikuvausta, sillä lääkäri oli sitä mieltä että magneettiin mentäisiin vasta hermoratatutkimuksen ja fysiatrin vastaanoton jälkeen. Niinpä suostuttelin lääkärin tekemään lähetteen ja kävin ensin magneettikuvauksessa: sieltähän se prolapsi löytyi täsmälleen sieltä, missä arvelinkin sen olevan. Prolapsi oli itse asiassa kaksiosainen, mutta painoi vain vasemmalta puolelta C7 hermojuuren aukkoa.

Hermoratatukimuksessa laitetaan mm. piikkejä lihaksiin, aika epämiellyttävää...

Hermoratatutkimuksessa vahvistui C7 vaurio, mutta onneksi se oli jo lähtenyt korjaantumaan. Fysiatri totesi lihasvoiman testauksen jälkeen, että mulla on todella paljon voimaa ja vasen ojentaja on ainoa mistä voima on lähtenyt. Olin jo itsekin testannut sen, että yli puolet voimasta on kadonnut kyseisestä lihaksesta. Valitettavasti menee vielä pari kuukautta, että voimat tulevat takaisin. Leikkaukseen ei tarvitse onneksi mennä, sillä prolapsi näyttää siltä, että se paranee itsestään - kuten 80-90% kaularangan prolapseista. Syytä näiden synnylle ei usein edes tiedetä, kuten ei minunkaan tapauksessani.

Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Turku

Fysiatri ja fysioterapeutti olivat suunnilleen kaikesta eri mieltä: fysiatrin mukaan en saisi tehdä hyppyjä, fysioterapeutin mukaan niissä ei ole ongelmaa... Fysiatrin mukaan pitäisi jumpata niskalihaksia vahvemmiksi, fysioterapeutin mukaan siitä ei ole hyötyä. Molemmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että liikuntaa saa ja on suositeltavaa jatkaa. Niinpä tein itselleni 30-45 min kuntoutusohjelman, jolla yritän normitreenien lisäksi saada rankaa parempaan asentoon aina lantiosta kaularankaan asti. Samalla yritän pienellä 1,5 kg painolla treenata vasenta ojentajaa. Bilateraalisia ojentajaliikkeitä täytyy yrittää vältellä, sillä luultavaa on että kompensoin voimapuutosta oikealla yläkropalla. Lisäksi yritän mobilisoida niskaa makuuasennossa, tehdä ns. kaksoisleukaharjoituksia ja ylläpitää hyvää ryhtiä. Jos jollakulla lukijalla on samanlaista niskapulmaa ja haluaa tuon suunnittelemani kuntoutusohjelman, niin pistäkää sähköpostia round3blog ( a ) gmail.com . Sinne voi muutenkin aina heittää kysymyksiä ja kommentteja jos ei uskalla kommenttikenttään kirjoitella.

Off to the seminar

Noh sitten vappuun... Lähdettiin porukalla juhlimaan vappuaaton iltaa ystävien uuteen asuntoon.

Mekkotestausta ennen lähtöä... tämä oranssi lähti mukaan

Tapasimme avomieheni Panun kanssa tasan viisi vuotta sitten vappuna, ja nostettuamme maljan ystäviemme uudelle asunnolle Panu alkoikin pitää minulle rakkaudentäyteistä puhetta... Yhtäkkiä tajusin, että taustalla kuuluu Cheryl Colen biisi Parachute - se biisi, jota pyysin soittamaan kun ensimmäisen kerran tapasimme. Itse kosinnasta en muista kuin pätkiä, sillä itku tuli jo tässä vaiheessa ja taustalla huomasin että kaikki muutkin tytöt pillittävät hervottomasti ja miehillä on tippa linssissä. Lopputulos = kyllä! <3


Mikä viikko! Tästä on hyvä jatkaa ja yritän huomenna postailla ensi viikon Treenihaasteen 2 kehiin :)


perjantai 30. tammikuuta 2015

Herkkupsykologiaa

Nämä lähtivät työpaikan kahvipöytään, koska muuten olisin syönyt ne hitaasti, mutta varmasti...

Tämä on pitkä postaus, pahoittelen... Mutta aaaah olen niin onnellinen että treeniviikko on taas ohi. Olen ylpeä itseeni effortista: tämä viikko oli tosi rankka, sillä viiteen peräkkäiseen treenipäivään kuului kaksi viiden tähden "Erittäin rankkaa" treeniä. Maanantaina tein 44 min setin jossa olin valmis jo lopettamaan ekan kierroksen jälkeen (niitä oli neljä...) ja tänään päätin viikon 30 min jalkatreenillä, jossa oli mm. 110 hyppyä polven korkuisen ja 50 cm leveän laatikon yli + 200 askelkyykkyhyppyä. Hell yes!

Tässä postauksessa haluan puhua vähän ruokapsykologiaa herkuista. Siitä, miten ruokaympäristöään voi ja kannattaa kontrolloida, ja siitä että jos se kontrolli joskus menee, ei kannata ajatella että peli on nyt menetetty. Aloitetaan ensimmäisestä.

KONTROLLI

Toisilla ihmisillä on vahvempi itsekuri kuin toisilla, mutta veikkaan että useimmat ihmiset kokevat jossain vaiheessa houkutusta herkkuihin jos tietävät niitä olevan kotona (herkuilla tarkoitan myös herkullista ruokaa). Ehkä he pystyvät vastustamaan kiusausta, ehkä eivät. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki houkutukset kannattaa minimoida jos tavoitteena on pudottaa rasvaa. Kuten olen maininnut, arkipäivisin talostamme ei yleensä löydy mitään epäterveellistä. Sitä ei yksinkertaisesti osteta etukäteen vieraita varten tai viikonloppua varten. Jos yllätysvieraita tulee kahville, monille kelpaa (jopa mieluummin) leivät kauniilla kasviksilla ja leikkeleellä. Jos jotain kuitenkin täytyy hankkia esim. vieraita varten, kuten postauksen yläkuvassa hankkimani pullat, jäljelle jäävät herkut voi viedä työpaikan kahvipöytään seuraavana päivänä. Ylipäätään työpaikka on paras paikka heivata kaikki epäterveelliset kiusaukset! Sitten ne ovat työkavereiden kiusauksia... ;)

Eli "ylimääräiset" herkut pois kodista. No toinen pointtini on, että kun sitten päättää haluta jotain hyvää, hankkii sitä vain vähän. Kuinka moni tietää sen tunteen kun on vetänyt liikaa karkkia tai sipsejä? o/  Jep. Siinä lievässä pahoinvoinnissa ja tukalassa olossa sitä aina miettii, että vähempikin olisi riittänyt, mutta yllättäen ei se siinä syödessä riitä. Osta siis vain se kourallinen irtokarkkeja tai minipussi sipsejä, niin syöminen on pakko lopettaa. Nauti jokaisesta palasta hitaasti, niin lopussa fiilis on paljon parempi.

Kolmas pointtini koskee sijoittelua. Olet tietoisempi siitä, mitä näet, ja unohdat todennäköisemmin sen, mitä et näe. Kun käyt kaupassa, osta paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia. Sijoittele kaikki näistä, mitkä voit pitää lämpimässä, keskeiselle paikalle keittiöön. Ne mitkä menevät jääkaappiin, sijoita mahdollisimman esille näkökenttään ja helposti saataville. Ei sinne alalokeroon! Jos jokin hedelmä/kasvis vaatii valmistelua (esim. appelsiinin kuoriminen), pilko niitä valmiiksi rasiaan ja laita keskeiselle paikalle jääkaappiin. Ihminen on laiska. Kun nälkä yllättää, ihminen suuntaa keittiöön ja hakee katseellaan ruokaa. Tee terveellisimmistä aineista niitä, jotka ovat helposti saatavilla.

Sama koskee epäterveellisiä aineita, mutta päinvastoin. Sijoita lämpimässä pidettävät herkut mahdollisimman ylös hyllyjen perälle, ja jääkaapissa pidettävät lokeroihin tai muovipussiin tms., käytä luovuutta. Jos olet sitä mieltä, että esim. yllätysvieraille täytyy olla jotain tarjottavaa, suosi pakastettuja tuotteita/pakastamista. Näin tuotteen valmistamisessa on kriittinen pieni vaihe kuin lämmitys, joten et voi tuosta vain mennä napostelemaan herkkuja.

Tässä OLI pari kourallista sipsejä... kunnes SÖIN NE! MUAHAH.

"PELI ON NYT MENETETTY"

Kaikkea ei voi, eikä pidä kontrolloida. Monella laihduttajalla on "kaikki tai ei mitään" asenne herkkuja kohtaan. Ei kosketa mihinkään epäterveelliseen, kunnes sitten kun kontrolli pettää tuumitaan että tässä se nyt oli... sama sitten syödä mitä vain tänään, aloitan terveellisen elämän taas huomenna, tai maanantaina, tai ensi viikolla... Ja tuossa ajallisesti lyhyessä ajassa ihminen vetää uskomattoman määrän kaloreita, vain koska "samahan se nyt on kun söin jo x:n". Ei se ole sama asia.

Liika kontrolli johtaa pakkomielteisiin ja äärimmäiseen mustavalkoajatteluun. Tunnettu psykologinen ilmiö on kun ihmisiä pyydetään olemaan missään nimessä ajattelematta valkeaa karhua (tai pinkkiä sarvikuonoa, you name it...) - no mitä he yhtäkkiä huomaavat ajattelevansa... Valkeaa karhua. Ironisen prosessiteorian mukaan tiettyjen ajatusten tietoinen tukahduttaminen saa ne tulemaan todennäköisemmin mieleen. Siksi ei ole hyödyllistä tukahduttaa esim. ahdistavia tai masentavia ajatuksia.

Minua hieman huvittaa ja hieman huolestuttaa nykyinen trendi, missä ihmiset hankkivat itselleen tarkan ruokavalion jota tulee noudattaa tai jättävät ruoka-aineet x, y ja z täysin pois. Se on toki eri asia, jos huomaa esim. vehnätuotteiden aiheuttavan vatsaongelmia tai muuta sellaista. Itse suosittelen kyllä punnitsemaan ruokia ja noudattamaan esim. dieettiohjelmaa 1-3 kk jos haluaa pudottaa rasvaa, mutta ei se ole tapa viettää loppuelämää. Se on tapa avata silmät ateriakokojen/aterialaadun huomaamiseen ja poimia sieltä ne fiksut ideat. Esim. itse huomasin, että minulle ei vain sovi dieettiohjelman ison päivällisen syöminen kerralla noin isolla määrällä hiilareita, kroppaan tulee ihan kauhea olo. Huomasin, että minun on parempi jakaa hiilareita eri aterioille.

Fitness-buumi on myös tuonut ihmeellisen on/off ajattelun, että joko ollaan vähän niin kuin tiukalla terveellisellä ruokavaliolla tai sitten vähän niinkuin offikaudella. Ei siinä ole mitään järkeä, että tavalliset ihmiset pitävät dieettiruokavalion pari kk, sitten keräävät ne kilot parin seuraavan kk ajan takaisin, ja sitten taas mietitään että hommaanpa taas ruokavalion PT:ltä. Ihme jojottelua, siinä on unohtunut sana "elämäntapa".

Lähtee vähän vaahto tulemaan suusta :D Mutta kuten olen aiemminkin sanonut, ruokavalio on hyvin yksilöllinen asia. Koska itselleni maistuvat tietyt kaloripitoiset asiat, minun täytyy rajoittaa niiden syöntiä jos haluan näyttää siltä miltä haluan näyttää. En kuitenkaan kontrolloi tätä koko ajan. Sen todistaa tyhjä sipsikulho josta söin (hui) arkipäivänä tai Runebergintorttu jonka söin töissä kun tarjottiin. Tai se, että otan kohta pitsaa vaikka on perjantai. En mieti asiaa tarkemmin ja koe morkkista että nyt jotenkin epäonnistuin, koska ajattelen että elämässä täytyy olla nautintoja, eikä elämää voi tehdä 100% suunnitellusti.

Tähän liittyy nyt myös se (mitä alunperin halusin sanoa), että jos nautit jotain "epäterveellistä", nauti siitä äläkä ajattele että se on maailmanloppu. Kun söin nuo loput sipsit, hankin takaisin suunnilleen ne kalorit mitkä kulutin treenissä. Jos olisin jatkanut "rampagea" ja napostellut illan aikana kaikkea muutakin, lopputulos olisi eri. Ei siis missään nimessä kannata ajatella, että jos nauttii jotain epäterveellistä (tai terveellistäkin ison annoksen) on sama olla treenaamatta. Treenistä on aina hyötyä! Treenin aikaisen kalorinkulutuksen lisäksi HI-treenillä aineenvaihduntaan tulee boostia, joka lisää ylipäätään energiankulutusta treenin jälkeen. Superkovalla intensiteetillä tehty treeni lisää kasvuhormonia ja siten kasvattaa lihasta. Lisäksi ainakin itse huomaan, että treenin jälkeen ei tee yhtä paljon mieli epäterveellisiä asioita. Joka tapauksessa on aina paras, jos pystyy ajoittamaan isoimman aterian (erit. hiilarit) tai herkut heti treenin jälkeiseen aikaan.

Päätän tämän postauksen kuvaan lämpimistä voileivistä matkalla uuniin. Juustoraasteeseen on sekoitettu kananmuna.




perjantai 5. joulukuuta 2014

"Minä pystyn"


Toivottavasti olette ahkerasti harjoitelleet ensimmäisen viikon tasapainoiluhaastetta! Eilen saavutin itse sellaisen vaiheen, missä kroppa ja aivot yhdistyivät ja tuli yhtäkkinen tajuaminen miten asento toimii. Sen jälkeen asento oli helppo pitää kymmenisen sekuntia, mitä nyt kädet vähän tärisivät ja vatsat huusivat hoosiannaa. Ei uskoisi, miten paljon vatsalihakset itse asiassa tekevät töitä tuossa liikkeessä, vaikka toki sen huomaa käänteistä korppia harjoitellessa. Lonkankoukistajat puolestaan ovat ihan tulessa kun yrittää asetella polvia tukevasti kainaloon. Kannattaa tosiaan suunnata katse suoraan eteenpäin ja ajatella itseään hyvin pienenä pakettina kun lähtee kallistamaan painoa käsille, oikea pään asento auttoi minua paljon.

Eilen tuli töissä puhetta voimasta ja haluan vielä sanoa, että vaikka näissä tasapainoiluissa tarvitaan tietty määrä voimaa, kyse on ennemminkin tasapainosta ja kehon koordinaatiosta. Jos jaksat tehdä normaaleja punnerruksia ja pystyt minuutin ajan olemaan lankussa, sinulla luultavasti on tarpeeksi voimaa tehdä korppiasento. Kyse on "vain" puuttuvista hermoyhteyksistä aivojen ja kehon välillä, jotka lisääntyvät kun tasapainoilua treenaa. :)




Ahaa-elämys korppiasennosta sai minut pohtimaan ylipäätään sinnikyyttä ja harjoittelua. Vaikka huipulla kisaavilla urheilijoilla voi olla luontaisia lahjoja lajiinsa, suurin osa menestyksestä johtuu kuitenkin ahkerasta harjoittelusta. Kaikki lähtee uskosta ja luottamuksesta itseensä - minä varmasti pystyn, kunhan vaan treenaan tarpeeksi. Näin psykologina tapaa jatkuvasti ihmisiä, joilla ei tätä ajatusta syystä tai toisesta ole. Lapsuuden perheen asenteilla, uskomuksilla ja vanhempien tavassa puhua lapselle voi olla kauaskantoiset seuraukset aikuisuuteen. Opimme uskomaan itseemme kun meihin ensin uskotaan. Mitä tapahtuu jos lapsi on aistinut vanhemmista ettei hän ole tarpeeksi hyvä, mikään ei tavallaan riitä kehujen tai arvostuksen saamiseksi, lapsen taitoihin ei ole luotettu, häntä on vähätelty ja asenne on ollut "Ei sinun nyt ehkä kannata yrittääkään kun tämä on aika hankala juttu"? Nuo äänet ja asenteet sisäistyvät meihin sisäisiksi ääniksi, jotka aikuisenakin sanovat pään sisällä että ei kannata kokeilla mitään haastavaa. Pysytellään turvallisissa tutuissa asioissa missä ollaan hyviä. Eihän sinne (paikkaan/lajiin/harrastukseen X) voi mennä kun minä olen tämmöinen ja muut ovat paljon taitavampia ja tietävät mitä tekevät. Psykologiassa käytetään myös termiä "opittu avuttomuus" seuraavasta ilmiöstä:

"Seligman tutki alun perin koiria, jotka hän jakoi kolmeen ryhmään. Ensimmäiselle ryhmälle annettiin sähköiskuja, jotka koirat saivat kuitenkin loppumaan painamalla eräänlaista kytkintä. Toiselle ryhmälle annettiin myös sähköiskuja. Tällä ryhmällä sähköiskut kuitenkin jatkuivat riippumatta siitä, mitä koirat tekivät. Kolmas ryhmä oli verrokkiryhmä, jolle ei annettu sähköiskuja.
Tutkimuksen toisessa vaiheessa koirat laitettiin tilaan, jossa heille annettiin jälleen sähköiskuja. Koirat pystyivät kuitenkin pakenemaan tilasta varsin helposti hyppäämällä matalahkon aidan yli.
Ensimmäisen ja kolmannen ryhmän koirat, toisin sanoen koirat, jotka olivat aiemmin onnistuneet lopettamaan sähköiskut omalla käytöksellään, sekä koirat, joille ei aiemmin ollut annettu sähköiskuja, hyppäsivät nopeasti aidan yli ja pakenivat. Sen sijaan koirat, jotka aiemmin eivät olleet pystyneet vaikuttamaan kokemuksiinsa, jäivät tilaan ja kävivät ulisten makaamaan maahan. Ne olivat oppineet avuttomiksi.
Seligmanin myöhemmät tutkimukset vahvistivat havainnon myös ihmisillä: jos emme joskus saavuta haluamaamme lopputulosta, päädymme hyvin nopeasti uskomaan, että emme pysty vaikuttamaan elämäämme. Opimme avuttomiksi. Tämä taas johtaa passiivisuuteen tai jopa depressioon." ( http://www.gradutakuu.fi/2010/01/11/opittu-avuttomuus/ )

Toki myös temperamentti voi vaikuttaa osaltaan siihen, miten uskaltaa lähteä kokeilemaan uusia asioita. Jotkut ovat luonnostaan varovaisempia ja herkempiä ja toiset avoimempia ja "riehakkaampia". Suurempi vaikutus on kuitenkin kasvatuksella ja ympäristöllä missä on elänyt. Itse olen ollut onnekas siinä mielessä, että taitoihini on aina uskottu ja asenteeni aikuisenakin on, että otan innolla kaikki haasteet vastaan. Jos sinä et ole ollut yhtä onnekas, voit silti kääntää uskomuskelkkasi ympäri. Se vaatii sinnikkyyttä ja harjoittelua aivan niin kuin tasapainoilu, mutta tämä tasapainoilu tapahtuu vain pään sisällä. Kun uskallat "hypätä tuntemattomaan" niin luultavasti huomaat, että mitään pahaa ei tapahdu. Sinusta pidetään ja sinuun uskotaan, ja harjoittelemalla voit tulla taitavaksi lähes missä asiassa vain. Kun näitä kokemuksia kertyy lisää ja saat muilta rohkaisevaa palautetta, alat vähitellen uskoa itseesi yhä enemmän. Kokemus todistaa sinulle, että pystyt mihin vain, kunhan laitat asiaan aikaa ja energiaa :)

Olipas siinä tsemppipuhe. Tarkoituksena on sanoa, että myös JUURI SINÄ pystyt oppimaan näitä aluksi hyvin vaikeilta tuntuvia tasapainoiluja. Tärkeintä on sinnikäs yrittäminen ja harjoittelu. Aluksi minustakin tuntui, että noinkohan pystyn pysymään edes viisi sekuntia korpissa viikon päätteeksi. Älä keskity lopputulokseen vaan harjoittele - lopputulos tulee kyllä itsestään. Pidä hauskaa ja haasta itsesi! :)